Kuluvan viikon perjantaina Kotkassa Suomen Cupin 2. kierroksen ottelussa yhteen iskevät Titaanit ja Ketterä ovat kaukalon ulkopuolella yhteistyö-, mutta sen sisällä edelleen kiistakumppaneita.
|
Kaikki tähän mennessä pelaamansa pelit vieraissa tahkonnut Kotkan Titaanit pääsee vihdoin ja viimein korkkaamaan myös kuluvan kauden ”kotineitsyytensä”. Punanutut nimittäin iskevät edessä olevan viikonlopun aikana yhteen kahden kovan vastuksen kanssa, kun Ilona Areenalle saapuvat perättäisinä päivinä vierailulle sekä Imatran Ketterä että Forssan Palloseura.
Titaanien käynnissä oleva valmistautumisjakso kohti Suomi-sarjakauden 2017–2018 tarjoamia haasteita on ensimmäisten jäällä olo viikkojen aikana kulkenut punanuttupurtta toista kautta luotsaavan Mika Piispasen etukäteissuunnitelmien mukaisesti.
Kotkalaisjoukkueen jääharjoituksissa on ollut kova tekemisenmeininki päällä illasta toiseen ja se onkin näkynyt ilahduttavalla tavalla suoraan Titaanien tähän mennessä pelaamien harjoitus- ja Suomen Cup-otteluiden aikana esittämissä peliotteissa.
Päävalmentaja Piispanen on tietoisesti lähtenyt ajamaan joukkueen pelitapaan entistä enemmän kiekollista otetta, jota punanutut pääsivätkin edellisviikolla oikein kunnolla harjoittelemaan, etenkin Varkaudessa mitellyssä voitokkaassa Cup-kamppailussa.
– Tällä kaudella meillä on nimenomaan tarkoitus kehittää kiekollista pelaamistamme, joten oli todella hyvä juttu, että pääsimme sitä välittömästi harjoittelemaan myös tosipelin muodossa, ”Pise” myhäilee.
Myös kaksi muutakin, Kouvolassa ja Forssassa pelattua, harjoitusottelua saivat tappiollisista lopputuloksista huolimatta kotkalaiskäskyttäjän hyvälle tuulelle.
– Kyllä viime viikosta jäi kaikkinensa ihan positiivinen mielikuva, sillä sen anti oli juuri sitä mitä me siitä haimmekin, Piispanen kommentoi.
– Pelasimme vieraissa kolme hyvin erilaista ottelua, joskin ne olivat odotusarvoiltaan juuri sellaisia kuin osasimme ennakoida.
Titaanit tosiaankin vietti edeltävän viikon klassisesti ”renkaiden päällä” ja taittaen jäisellä taistelutantereella peistä sekä KooKoon A-nuorten, Warkiksen että FPS:n kanssa.
– Kouvolan peli oli meille hyvä näyte siitä, että tässä on vielä rutkasti tekemistä ennen sarjapelien alkua, jotta saamme peli- ja jalkanopeutemme menestymiseen riittävälle tasolle, Piispanen mietiskelee.
– Varkaudessa taas pääsimme olemaan se pelin hallitsevampi sekä pelivälinettä selkeästi enemmän hallussaan pitänyt joukkue ja se oli meille viime kauteen peilaten varsin uusi kokemus.
”Härkäviikon” päättänyt taisto Forssassakin oli niin ikään Piispasen mieleen erityisesti ensimmäisen erän osalta, vaikka isännät lopulta veivätkin pelin muutaman maalin marginaalilla nimiinsä.
– Kuten jo aiemmin totesin, pystyimme Forssassa hivenen väsyneinä pelaamaan avauserän selkeästi viikon parasta lätkää – viisikkopelaamisemme oli hyvällä tasolla kaukalon jokaisella eri osa-alueella niin kiekon kanssa kuin ilmankin, titaanipiiskuri innostuu.
– Se oli meille selvä signaali siitä, että mikäli vain kykenemme 60 minuuttia pelaamaan samalla tasolla, on mikä vain vastus Suomi-sarjassa voitettavissa.
”Alkukausi on kuitenkin aina sellaista aikaa, jolloin yllätysmomentti on suurimmillaan”
Viimeksi helmikuun lopulla kotiyleisölleen esiintynyt Titaanit pääsee näyttämään uudistuneella miehistöllään käynnissä olevan viikon lopulla taitojaan kahteen otteeseen, sillä kotkalaiset iskevät kotoisalla Ilona Areenallaan yhteen niin Suomen Cupissa vastaan asettuvan Ketterän kuin harjoitusottelun merkeissä Kotkaan saapuvan FPS:n kanssa.
Tuoreen yhteistyöseuransa Ketterän kohtaaminen pitkästä aikaa henkiin herätetyn Cup-kilpailun 2. kierroksella, on punanutuille iso mahdollisuus sekä samalla tärkeä paikka todistaa kyvykkyytensä hallin lehtereille toivottavasti sankoin joukoin peliä seuraamaan saapuville uskollisille kannattajilleen.
– Kova paikkahan perjantai-illan koitos meille tulee ilman muuta olemaan, mutta haasteet on tunnetusti tehty voitettaviksi, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.
– Alkukausi on kuitenkin aina sellaista aikaa, jolloin yllätysmomentti on suurimmillaan ja siihen meidän pitää ehdottomasti pyrkiä tarttumaan.
Piispasen päämääränä on saada jo viime keväänä Ketterän kanssa tasapäin Suomi-sarjan pudotuspeleissä taistelleen runkomiehistönsä antaman esimerkin voimalla koko nykyryhmä iskemään pelottomasti Mestis-vastuksen kimppuun sen suuremmin kuvia kumartelematta.
– Ketterä on meille varsin tuttu vastustaja, eikä meidän enää tarvitse heidän suuremmin kumarrella. Uskoisinkin eritoten viime kevään pudotuspelitaistojen seurauksena, että myös Ketterän pelaajat tiedostavat, ettei Ilona Areena mikään kovin helppo mesta ole vierasjoukkueelle pelata, titaanipiiskuri sanailee.
– Pelaajia tuskin tarvitsee myöskään hirveästi motivoida perjantaina pelaamaan, sillä se kiima ja näyttämisen halu tulee aina vähän kuin itsestään, kun vastaan luistelee ylemmän sarjatason joukkue.
– Meidän pitää kaivaa itsestämme esiin jäälle se jo viime keväältä tuttu vahva tunnetila, raivo ja voittamisen nälkä pelillisillä asioillamme höystettynä, niin saamme aivan varmasti hienon kamppailun aikaiseksi, ”Pise” naulaa.
Jotta Titaanit tavoitteenaan olevan yllätyksen tekemisessä onnistuu, tulee se totutusti tarvitsemaan äänekkään kannattajakuntansa vankkumattoman tuen taakseen.
– Kyseessä ei todellakaan ole mikään perinteinen harjoituspeli, vaan pelkästään voitto merkitsee ja sillä mennään jatkoon seuraavalle Cup-kierrokselle, selventää Piispanen pelin panosta.
– Nyt jos koskaan uusiutunut miehistömme tarvitsisi näin heti jo alkukaudesta kotiyleisön tuen taakseen, jotta leikkisästi sanoen ”pikkuveli pääsisi kampittamaan isoveljeään”!
Oletettavasti viihdyttävän ja tunnepitoisen Cup-taiston lisäksi Titaaneilla on viikonlopun ohjelmassaan toinenkin tiukka vääntö, kun vajaa viikko takaperin Forssassa punanutut kampittanut ja ajoittain varsin fyysistäkin peliä esittänyt FPS saapuu laittamaan kotkalaiset jälleen koville.
– Eiköhän sieltä tasainen taisto ole jälleen luvassa – uskaltaisin sanoa, että maalin tai kahden ero suuntaan tahi toiseen, ennakoi punanuttuluotsi Piispanen.
– Kumpikin osapuoli pääsee tällä kertaa otteluun varsin samoista lähtökohdista, sillä edelliseltä illalta on alla Cup-kamppailu Mestis-joukkuetta vastaan, joten puntit ovat siinä mielessä tasan.
Titaanien tavoite kotikaukalossa on kristallin kirkas – Ilona Areenalta ei kuluvalla kaudella vierasvoittoja haeta edes harjoitusotteluista.
– Meidän pitää tietenkin lähteä jatkamaan siitä, mitä viime lauantaina Forssassa saimme ensimmäisessä erässä aikaiseksi, evästää Piispanen omiaan.
– Sellainen löyly olisi ”kotisaunaan” pystyttävä lyömään päälle, jotta FPS:llakin jää päälle se mielikuva, ettei meitä vastaan ole kovinkaan hauskaa pelata!
Titaanien ja Ketterän välinen Suomen Cup-ottelu polkaistaan Ilona Areenalla perjantaina (25.8.) käyntiin kello 19:00 alkaen. Peli on katsottavissa myös Fanseat GO-palvelusta.
Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa – TERVETULOA!
Sinuhe Ky ja Titaanit jakavat Cup-taiston päättymisen jälkeen peliä seuraamassa olleille katsojille peräti 400 kappaletta ruisreikäleipiä, juhlistaen näin Suomi 100-juhlavuotta!
Lauantaina (26.8.) Titaanit puolestaan testaa Ilona Areenalla vierailevan FPS:n pelivireen kello 14:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjan harjoitusottelussa.
Liput kamppailuun maksavat 5 euroa – TERVETULOA!
|