”Vaikeuksien keskellä joukkue tunnetusti aina punnitaan”

8.11.2017

Titaanit lähtee viikonloppuna länsirannikolle päämääränään paluu perusasioiden avulla takaisin voittojen tielle.
Titaanit lähtee viikonloppuna länsirannikolle päämääränään paluu perusasioiden avulla takaisin voittojen tielle.

Silloin kun homma ei toimi ja meno sakkaa oikein kunnolla, on hyvä muistaa se, että suunta on kutakuinkin aina käännettävissä positiiviseen päin perinteisen työnteon sekä sen mukanaan tuomien pienten onnistumisten avulla. Juuri tähän viisauteen tulee myös länsirannikon kiertueelle viikonloppuna suunnistavan punanuttumiehistön luottaa ja nojata, jotta kotkalaiset saisivat pitkästä aikaa iskettyä himoitsemiaan lisämerkintöjä voittosarakkeeseensakin.

Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään eli toisin sanoen katse kohti tulevaa ja leuka ylväästi pystyyn!

Titaanit hyökkää edessä olevana viikonloppuna kahden varsin erilaisen vastustajan kimppuun, joita yhdistävät oikeastaan ainoastaan ne tekijät, että kumpikin pitää majaansa länsirannikolla ja joukkueiden pääkielenä on näin kymenlaaksolaisnäkökulmasta katsottuna hivenen oudohko murre, josta ei välillä ota edes itse Erkkikään selvää.

Joka tapauksessa tulossa on jälleen kerran kaksi kivikovaa Suomi-sarjakoitosta, joista kotkalaisten olisi lähes keinolla millä hyvänsä raavittava lisää pisteitä plakkariinsa, jottei tällä hetkellä kovaa vauhtia karkuun menossa oleva ”kuusipaikkainen”-loppusarjajuna livistäisi punanuttujen ulottumattomiin.

Helppoa lisäpisteiden kerääminen ei kuitenkaan ole, sillä perjantaina vastaan asettuu sarjataulukossa edelleen 3. sijalla oleva HCIK, joka vajaa viikko sitten kävi Kotkassa ja aiheutti Titaaneille kauden ensimmäisen kotitappion maalein 4-5.

Punanuttuleirissä tiedostetaankin varsin hyvin, mihin tie perjantai-iltana vie ja minkälainen vihulainen Kaarinan jäähallin kapeassa kaukalossa vastaan luistelee.

– Sarjataulukko ei valehtele – HCIK osoitti viime viikonloppuna kovuutensa kaatamalla meidät vieraissa ja heti perään JHT:n kotonaan, toteaa Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

Varsinkin joukkueiden keskinäisessä kamppailussa kaarinalaiset osoittivat, mikä merkitys on tiukkaan puolustamiseen ja kovaan kamppailupelaamiseen yhdistettävällä maltilla, sillä juuri niillä aseilla HCIK teki tyhjiksi Titaanien kotivoittohaaveet.

Kotkalaiskäskyttäjä Piispasella on kuitenkin takataskussaan selkeä ohjenuora sille, millä keinoilla kollega Ilkka Saarelan fiksusti operoiva intiaanilauma on voitettavissa.

– HCIK pelaa järkevää jääkiekkoa, muttei kuitenkaan ole mikään ylikylänjoukkue, vaan varmasti täysin voitettavissa oleva vastustaja, ”Pise” sanailee ja jatkaa samaan hengenvetoon:

– Meidän pitää pystyä heitä vastaan lisäämään liikkumisemme tasoa ja saada vielä ripaus kovuutta lisää otteisiimme, joiden avulla uskon kaarinalaisten olevan kaadettavissa.

Jos punanutut viikonlopun aloitukseksi iskevät yhtään vahvassa liidossa olevan joukkueen kanssa, voidaan lauantainen vastustaja laskea Titaanien kanssa tällä hetkellä täysin samaan ”alakulokategoriaan” kuuluvaksi.

Porissa vaikuttava ja kotkalaisten tavoin kautensa mallikkaasti avannut Karhu HT keräsi nimittäin edeltävän kalenterikuukauden aikana tililleen peräti 10 perättäistä tappiota, ennen kuin Vjačeslavs Fanduļsin ja Rauli Raitasen komentama nallekööri onnistui kaatamaan kuluvan viikon keskiviikkona Isomäki Areenalla vierailleen VG-62:sen.

Vaikka porilaismiehistökin on taistellut itseluottamusvajeen ja pelillisten ongelmien kanssa, ei Titaanit varmasti helpolla tule lauantaina Karhu HT:n kanssa pääsemään. Se on kuitenkin selvää, että punanutut voivat hakea itselleen lisää uskoa joukkueiden aiemmasta keskinäisestä kohtaamisesta, joka päättyi muutama viikko takaperin Kotkassa isäntien tyylipuhtaaseen 4-1-voittoon.

– Pelasimme Karhu HT:n isäntänä ehkäpä tämän kauden ehyimmän 60-minuuttisemme ja teimme omalla pelaamisellamme heidät aika aseettomiksi, muistelee punanuttupiiskuri Piispanen.

– He painivat varmasti aika samojen ongelmien kanssa tällä hetkellä kuin mekin ja kumpi osapuoli pystyykään ne käsittelemään paremmin sekä nousemaan jaloilleen, on suurella todennäköisyydellä vahvoilla lauantain ottelussa.

Jos jätetään vastustajat huomioimatta, on Titaaneilla selkeitä pelillisiä osa-alueita, jotka on pakko saada toimimaan paremmin, jotta hommat alkaisivat taas luistaa niin pelaajien kuin valmennuksenkin haluamalla tavalla.

Näkyvin näistä osa-alueista on puolustuspelaaminen sekä oman maalin turvaaminen, sillä Titaaneille on tällä haavaa iskettyä sarjassa neljänneksi eniten kiekkoja omaan reppuun ja varsinkin vieraissa punanuttumaalin verkko on heilunut kuin ne kuuluisat saluunan ovet konsanaan.

– Meidän pitää yksinkertaisesti pystyä puolustamaan niin, että päästämme peleissä 0-3 maalia omiin, sillä ne ovat niitä maalimääriä, joiden avulla voitoista on mahdollista oikeasti kamppailla, painottaa Piispanen.

Puolustuspelaamisen parantuessa myös toinen Titaaneita rassaava asia, jäähymäärät, tullee aivan saletisti laskemaan, kun vastustajille ei enää tarjoilla jatkuvalla syötöllä paikkoja pahantekoon, jotka täytyy sitten estää rikollisin keinoin.

– Otamme aivan liian paljon rangaistuksia ja kun alivoimapelaamisemmekin sakkaa heikon itseluottamuksen myötä, on se sellainen yhtälö, jolla pelejä ei vain yksinkertaisesti voi voittaa, ”Pise” mietiskelee.

– Siihen meidän on saatava muutos välittömästi aikaiseksi.

Kolmantena tavoiteltavana asiana niin HCIK- kuin Karhu HT-kamppailuissa on se, kumpi osapuoli nappaa pelin määräysvallan itselleen avausmaalin muodossa.

– En voi liiaksi korostaan ottelun avausosuman merkitystä meille, etenkin kun tilanteemme on nyt mikä on, Piispanen kommentoi.

– Se, että saisimme tehtyä ottelun ensimmäisen maalin, antaisi meille varmasti erittäin ison itseluottamusbuustin, joka kantaisi jo todella pitkälle.

Posin kautta

Ei oo ollu ikään iisii, posilla tapahtumiin, ikäviinki. Ei ikäkriisii, tää on maraton, marakatit tippuu maanrakoon.”

Juuri tähän räppäritrio Teflon Brothersin riimittelyyn kiteytyy Suomi-sarjassa pelaavan Kotkan Titaanien nykyhetki. Viisi perättäistä tappiota syövät varmasti miestä rotan lailla, mutta siitä huolimatta on yritettävä vain posin kautta luovia eteenpäin.

Helppoa se ei ole, eikä pidäkään olla, mutta vaikeudet tunnetusti yhdistävät ja todelliset joukkueet erottuvat pitkän, niin henkisesti kuitenkin fyysisestikin raskaan runkosarjan aikana edellä mainituista marakateista aivan varmasti.

– Vaikeuksien keskellä joukkue tunnetusti aina punnitaan ja nähdään miten se pystyy nousemaan takaisin jaloilleen, sanailee Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

– Kiekkokausi on sen verran pitkä, että tällaisia ”aallonpohjia” tulee ihan jokaiselle joukkueelle ja se joka niistä nopeimmin toipuu, on yleensä aina vahvoilla sarjasijoituksia silmäiltäessä.

Jatkuva häviäminen kiristää tunnetusti kuuppaa ja niiden hetkellä alkaa yleensä epäillä omia sekä joukkuekaverinkin kykyjä, jonka myötä oravanpyörä on itseluottamuksen heikentyessä valmis pyörimään.

Tällaisiin tilanteisiin auttaa yleensä vain ja ainoastaan tosiasioiden tunnistaminen sekä tunnustaminen, jonka jälkeen niiden korjaaminen voidaan aloittaa.

– Meidän pitää nyt oikeasti pystyä tiedostamaan missä suurimmat ongelmamme tällä hetkellä piilevät sekä tekemään selkeitä parannuksia kyseisiin ongelmiin niin pelillisellä, henkisellä kuin harjoittelunkin puolella, Piispanen mietiskelee.

– Näiden hoitokeinojen avulla on tärkeää saada pelaajien itseluottamus nousemaan takaisin omalle hyvälle tasolle, sillä se on aika merkittävä tekijä, jotta pelaaminen lähtee jälleen luistamaan.

On siis aika palata takaisin perusasioihin ja jauhaa niiden avulla jälleen kurssi kohti korkeuksia.

– Tarkoitus on saada helppojen ja yksinkertaisten asioiden kautta onnistuneita suorituksia sekä hyvää fiilistä, jonka avulla mahdollistaisimme onnistuneen lopputuloksen, ”Pise” selventää.

Yksinkertaisuus tarkoittaa Titaanien kohdalla siis sitä, että valmennuksen sisään ajama, kiekollisuuteen enemmän panostanut pelitapa, jää nyt hetkeksi ainakin hattuhyllylle ja punanutut palannee hyvin pitkälti jo viime kauden aikana hyväksi havaittuun sapluunaansa, jossa hienouksilla ei juurikaan pröystäilty.

– Meidän pitää jättää kaikki ylimääräinen kikkailu ja hienostelu pelaamisestamme pois, Piispanen toteaa.

– Olemme yrittäneet tuoda pelaamiseemme syksyn aikana lisää asioita – ehkäpä kaikki eivät ole olleen vielä ihan valmiita ottamaan kyseistä tieto- ja ohjetulvaa vastaan.

– Meidän on niin sanotusti palattava takaisin pelaamisemme alkujuurille ja painottaa niitä asioita, jotka aiemmin toimivat ja sen seurauksena saada itseluottamuksemme kuntoon sekä hyviä tuloksia aikaiseksi, titaaniluotsi paaluttaa.

Isoin asia kurssin kääntämisessä on kuitenkin se, että Titaanit onnistui jollain ilveellä nappaamaan tililleen yhden voiton, jolla olisi suurella todennäköisyydellä varsin kauaskantoisiakin vaikutuksia.

– Sen nyt varmasti ymmärtää ihan jokainen, että on täysin eri asia taistella tosissaan pisteistä, kuin vaikkapa Forssan pelissä, jossa olimme kahden erän jälkeen 5-0-tappiolla ja peli sitä myöten selvä, sanoo Piispanen.

– Jo Kajaanissa oli nähtävissä, että kun taistelimme loppuun asti ottelun voitosta, toi se joukkueen otteisiin todella paljon enemmän yritystä ja taistelutahtoa.

– Onnistumiset ja sitä kautta saavutettavat voitot auttavat ihan aina avaamaan joukkueen pelillistä ja henkistä takalukkoa!

Titaanit matkustaa perjantaina (10.11.) Kaarinaan, jossa sijaitsevassa D-Gate Areenassa majaansa pitävä HCIK isännöi kello 18:30 käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjan runkosarjakoitosta.

Lauantaina (11.11.) punanutut puolestaan hyökkäävät Poriin ja testaavat kello 15:00 alkaen miteltävässä Suomi-sarjaottelussa Isomäki Areenassa majaansa pitävän Karhu HT:n kotivireen.