Pussisen paluu venyy ensi vuoden puolelle

5.12.2017

Niilo Pussisen nähdään seuraavan kerran titaanimaalilla vuoden 2018 paremmalla puolella.
Niilo Pussisen nähdään seuraavan kerran titaanimaalilla vuoden 2018 paremmalla puolella.

Taannoisessa Riemu-kotiottelussa itseään loukannut maalivahti Niilo Pussinen joutuu vähintään loppuvuoden mittaiselle sairauslomalle.

Titaanien sairastuvan ovet ovat viime aikoina käyneet vilkkaasti molempiin suuntiin. Viimeisin kyseiseen puljuun sisään kirjautunut punanuttu on maalivahti Niilo Pussinen, joka loukkasi itseään muutama viikko takaperin (18.11.) mitellyssä Riemu-kotiottelussa.

Pussinen, 22, selvinnee vaivastaan pelkällä levolla ja kuntoutuksella, mutta tähän mennessä kotkalaisveräjällä yhteensä 10 Suomi-sarjan runkosarjaottelua pelannut sekä niissä torjuntaprosentikseen lukeman 88,86 kirjauttaneen maalivahdin paluu takaisin peleille venyy ensi vuoden puolelle.

Titaanit sai myös hyviä uutisia sairastuvaltaan, kun lähes koko kuluneen syyskauden alaraajavamman takia missannut hyökkääjä Juho Luukkonen, 23, on jälleen pelikykyinen ja valmis auttamaan punanuttuja taistelussa paikasta kuuden parhaan joukkoon Suomi-sarjan runkosarjan alkusarjassa.

Titaanien sairastuvalla viettävät näin ollen jatkossa aikaansa Pussisen ohella niin ikään vähintään vuodenvaihteeseen saakka tositoimista sivussa olevat puolustajat Markus Salminen ja Marko Puhakka.

Hyyryläinen jättää Titaanit

Titaanimiehistön hyökkäyskalusto sen sijaan kapenee yhdellä sopimuspelaajalla, kun punanutussa syyskaudella varsin pieneen pelilliseen rooliin ajautunut Mikko Hyyryläinen ei jatka kotkalaisjoukkueen riveissä.

Hyyryläinen ja Titaanit päätyivät pitkällisten keskustelujen jälkeen purkamaan 22-vuotiaan hyökkääjän pelaajasopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä, jonka seurauksena Mikkelin Jukureissa kiekko-oppinsa saaneen pelimiehen saldoksi punanutussa jäivät 20 Suomi-sarjan runkosarjaottelua ja niissä värkätyt tehot 1+1.

Titaanit haluaa kiittää ”Hyyryä” punanutuissa viettämästään ajasta ja toivottaa samalla onnea jatkoon sekä tuleviin koitoksiin.
 

TITAANIT VAHVASTI MUKANA #SUOMI100-TEEMASSA

TERVETULOA KANNUSTAMAAN PUNANUTUT KOTIVOITTOON!