Taistellen takaisin voittokantaan!

10.12.2017

Yhteensä 34 kertaa Uusikaarlepyyn sunnuntai-illassa torjunut Santeri Levänen toimi Titaanien kannalta nappiin menneen vierasryöstön johtajana. © Mikael Granqvist
Yhteensä 34 kertaa Uusikaarlepyyn sunnuntai-illassa torjunut Santeri Levänen toimi Titaanien kannalta nappiin menneen vierasryöstön johtajana. © Mikael Granqvist

Titaanit onnistui päättämään kaksipäiväisen Pohjanmaan kiertueensa onnellisissa tunnelmissa, kun sunnuntaina Uusikaarlepyyssä paikallisen Muik Hockeyn kanssa voimiaan mitelleet kotkalaiset pesivät kasvonsa edellisillan ryöpytyksen jäljiltä. Komarov Areenalla ensikerran seurahistoriansa aikana esiintyneet punanutut pitivät kovasti yrittäneen kotijoukkueen aisoissa ja nappasivat täyden pistepotin mukaansa vahvan toisen erän turvin lopulta maalein 2-5 (0-0, 1-4, 1-1).

Muik Hockey – Titaanit 2-5 (0-0, 1-4, 1-1)

24:25 0-1 Vikke Terho (Petja Summanen, Jesse Hurme)
28:24 0-2 Vikke Terho (Elmeri Kotro, Roope Lantta)

31:35 1-2 Joel Portin (Jimmy Sigfrids)
32:22 1-3 Jesse Hurme (Santeri Kunttu, Juho Luukkonen) VoM
35:31 1-4 Roope Lantta (Vikke Terho, Tino Hovi)

44:14 2-4 Niko Roukala (Matias Kinnunen, Artjom Gornostajev)
58:36 2-5 Henry Karjalainen (Juho Veneskari) TM

Maalivahdit:

Muik Hockey – Victor Wik 7+7+7= 21 torjuntaa (poissa 58:28-58:36)
Titaanit – Santeri Levänen 11+6+17= 34 torjuntaa

Jäähyt:

Muik Hockey 1 x 2min= 2min
Titaanit 3 x 2min= 6min

Niinhän sitä sanotaan, että aina se aurinko vain nousee aamulla, vaikka edellinen päivä olisikin ollut sysimusta. Näin kävi tälläkin kertaa myös Titaaneille, joka hyvin nukutun yön jälkeen suunnisti uudella tarmolla kohti Uudessakaarlepyyssä odottanut Pohjanmaan turneen päätöskamppailua.

JHT-pelissä loukkaantunut Miro Mänttäri oli myös palannut takaisin omiensa pariin suhteellisen huojentavien tietojen kera, sillä pahimmilta vammoilta onneksi vältyttiin, vaikka määrittelemättömän mittainen huilitauko peleistä onkin tiedossa.

Tämän seurauksena 14 kenttäpelaajalla ja kahdella maalivahdilla sarjajumbona majailleen Muik Hockeyn vieraaksi matkanneet punanutut saivat tarvitsemansa lisäpiristeen voittojahdilleen, joka näkyikin tiiviinä yhteen hiileen puhaltamisena läpi tiukan kamppailun.

Titaanien rivit eivät pienimuotoisesta hätäilystä huolimatta liiemmälti edes horjuneet, vaikka isännät painoivat etenkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä päälle kuin yleinen syyttäjä konsanaan.

Punanutut olivat nimittäin päättäneet ottaa kaikki tarjolla olleet kolme sarjapistettä itselleen ja kun kotkalaisveräjää turvannut Santeri Levänen antoi loisto-otteillaan siihen mahdollisuuden, ei Titaanit sitä saumaa jättänyt käyttämättä.

Päätössummerin soidessa Komarov Areenan valotaululla komeilivatkin vieraiden 2-5-voittolukemat, joiden avulla Mika Piispasen johtama titaanimiehistö onnistui katkaisemaan kolmen ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa ja kiristämään jälleen pudotuspelipaikkataistelun äärimmilleen.

– Meidän ainoa tavoitteemme tälle illalle oli se, että otamme täältä kolme pistettä mukaamme, vaikkei meillä olisi ollut ensimmäistäkään virallista puolustajaa kokoonpanossamme, kommentoi silmin nähden tyytyväinen kotkalaiskäskyttäjä Piispanen.

– Näin me myös teimme ja haluan vielä peräänkuuluttaa kyseessä olleen hieno taisteluvoitto!

Piispanen halusi vielä erikseen kiitellä omiaan, jotka olivat saaneet ladattua itsensä hurjaan taistelumoodiin lauantaisen murskatappion jäljiltä.

– Tässä pelataan kuitenkin edelleen Suomi-sarjaa, eikä mitään vitosdivaria ja sen takia on pakko nostaa isosti hattua koko joukkueelle hienosta taistelusta sekä erikseen vielä [Joonas] Kirjoselle, [Petja] Summaselle ja [Tino] Hoville, jotka pelasivat vieraalla pelipaikalla kunniakkaasti läpi viikonlopun, ”Pise” myhäili.

Samaten kehuja keräsi kaikkinensa 34 torjuntaa taiston aikana esittänyt ja varsinkin kolmannen erän painostuksessa eleettömän varmasti kumilaatan tielle kerta toisensa jälkeen ehtinyt maalivahti Levänen.

– Se oli tänään äärimmäisen tärkeä asia, että meillä oli tolppien välissä voittava maalivahti, joka piti vaikeilla hetkillä meidät torjunnoillaan pelissä mukana, titaaniluotsi kehaisi.

”Satanolla”-erä vierasryöstön takeena

Titaanit oli jo etukäteen kuullut huhuja Komarov Areenalla odottavasta kylmyydestä sekä kotijoukkueen hurjasta prässäyksestä, mutta siitä huolimatta kumpainenkin asia iski oikein huolella vasten kotkalaisten kasvoja pelin pyörähtäessä käyntiin.

Muik Hockey remusi pelaajavalmentajansa André Smulterin luoman taktiikan seurauksena hurjalla raivolla vieraiden kimppuun, aiheuttaen Titaanien pelinrakentelulle todella suuria vaikeuksia.

Juuri tästä syystä kotkalaisilla ei avauserässä ollut käytännössä kunnollista hyökkäyspeliä, vaan ainoa paikkansakin Titaanit sai isäntiensä virheiden mukanaan tuomien kiekonriistojen seurauksena.

– Kaveri tuli kovaa päälle ja prässäsi, joka aiheutti meille lievää paniikkia, emmekä sen vuoksi saaneet omaa pelaamistamme oikein kunnolla käyntiin, kertasi Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen avauserän kulkua.

Uusikaarlepyyläiset sitä vastoin onnistui kehittelemään monia viheliäisiä tilanteita titaanivahti Santeri Leväsen päänmenoksi, mutta yhtä monesti kotkalaiskumiukko ehti pelivälineen tielle.

Maalittomissa merkeissä läpi runtatun avauserän jälkeen viileässä värjötelleille katsojille alettiin lopulta tarjoilla silmäkarkkia oikein huolella, joskin väärältä taholta kotijoukkueen kannattajien kannalta katsottuna.

Punanutut olivat erätauon aikana pukuhuoneensa suojissa puhuneet asiat halki ja päättäneet näyttää, etteivät isännät niin vain hypi heidän nenilleen.

– Selvisimme kuitenkin isäntien rynnistyksestä ja toisessa erässä saimmekin sitten kiekollisen pelaamisemme rullaamaan, jonka myötä erä meni meidän nimiimme aivan satanolla, Piispanen maiskutteli.

Toinen erä olikin tästä syystä lähes täydellistä kotkalaisten kiekollista dominointia, eikä sen myötä ollut kovin suuri ihme, että Muik Hockeyn maalia vartioinut Victor Wik joutui kaivamaan pikkumustan selkänsä takaa useamman kerran.

Vieraiden näytöksen aloitti läpiajoon karannut Vikke Terho, joka naulasi kiekon varmasti ohi Wikin. Sama mies oli asialla hetken päästä uudelleen, kun hän pääsi titaanikippari Roope Lantan päätyplankkiin ampumaan kiekkoon käsiksi ja siirsi sen hallitusti tyhjään reppuun.

Terhon onnistumisten jälkeen myös uusikaarlepyyläiset saivat hetkellisesti aihetta juhlaan, kun kotkalaispuolustajan kiekonmenetyksen seurauksena Joel Portin onnistui lapioimaan maalin edestä Muik Hockeyn 1-2-kavennuksen.

Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Titaanit iski uudelleen luun isäntiensä kurkkuun vain 47 sekuntia myöhemmin, kun Santeri Kunttu ja Juho Luukkonen pelasivat Jesse Hurmeelle paikan, josta titaanisentterin oli helppoa livauttaa limppu uuniin sekä vieraat jälleen kahden maalin karkumatkalle.

Vaikka Muik Hockey ottikin 1-3-takaiskun jälkeen aikalisän ja pyrki André Smulterin johdolla rauhoittamaan pelaamisensa, eivät punanutut tunteneet armoa, vaan lisäsivät entisestään kierroksia omaan koneistoonsa.

Kotkalaiset siirtyivät ajassa 35:31 jo 1-4-johtoon, Roope Lantan ohjattua taidokkaasti polvisuojallaan Tino Hovin viivavedon ohi Victor Wikin.

– Omat silmäkulmani oikein kostuivat, kun seurasin erityisesti viisikkopelaamistamme ja kiekon kontrolloimistamme, joiden avulla kykenimme peliä nimiimme viemään, ”Pise” selvensi ääni väristen.

Samoista lukemista lähdettiin lopulta myös erätauolle, joka tuli isännille enemmän kuin tarpeeseen, sillä niin paljon jäljessä uusikaarlepyyläiset olivat Titaanien perässä keskimmäisen kaksikymppisen aikana aivan kaikessa tekemisessään olleet.

Kuten olettaa sopi, tuli vähillä miehillä läpi viikonlopun operoineille punanutuille viimeisestä erästä todellinen taistelun huipennus, sillä Muik Hockey latasi vielä kerran kaikki paukkunsa ja osaamisensa tiskiin, ottaen pelin hallintakapulan vahvasti omiin hyppysiinsä.

Kotijoukkueen intoa lisäsi entisestään Niko Roukalan 45. minuutilla ampuma 2-4-kavennus, jolle maskissa ollut Santeri Levänen ei voinut titaanimaalilla yhtikäs mitään.

Takaiskusta tulistunut Levänen päätti kuitenkin samalla hetkellä kun verkko heilahti, että nyt riitti ja alkoi johtaa omiensa puolustus- sekä selviytymistaistelua todellisen johtavan pelaajan ottein.

Levänen otti eleettömällä torjuntatyylillään milloin kilvellä, milloin räpylällä ja välillä myös patjoilla pikkumustaa kiinni, eikä päästänyt enää edes leikillään Muik Hockeyta lähemmäs maalivertailussa.

Toki välillä kotkalaishäkkärin puolella olivat myös maalitolpat sekä rouva Fortuna, sillä uusikaarlepyyläiset eivät onnistuneet sutimaan pelivälinettä edes tyhjään maaliin hyvästä paikasta huolimatta.

Muun titaanimiehistön tukiessa maalivahtiaan parhaansa mukaan kuluivat sekunnit pelikellosta yksi toisensa jälkeen vääjäämättömästi kohti loppua ja kun vielä Henry Karjalainen sai vihdoin sihtinsä kohdistettua oikeaan asentoon sekä uittamaan kumimuikun vajaat puolitoista minuuttia ennen päätössummerin soimista tyhjänä ammottaneeseen kotijoukkueen nuottaan, alkoivat punanutut viritellä vaihtoaitiossaan voiton sulosointuja urkuihinsa, joka muuttuikin riehakkaaksi yhteislauluksi peliajan päättyessä.

– Se oli täyttä taistelua sanan varsinaisessa merkityksessä alusta loppuun asti, puhalteli titaanipiiskuri Piispanen helpottuneena.

– Onnistuimme tappamaan kaksi rangaistusta ja pitämään isäntämme hienosti aisoissa, vaikka he kovaa yrittivätkin tulla vielä voittotaisteluun mukaan.

Kirvelevän tappioputken katkaisu, voiton mukanaan tuomat kolme pistettä ja asemien koheneminen pudotuspelitaistelussa olivat kaikki Titaanien kannalta hyviä asioita.

Seuraava osa-alue, johon titaaniluotsi Piispanen toivoi edessä olevan viikon aikana kohennusta, on kotkalaisjoukkueen pelaajatilanne.

Ketterästä onkin näillä näkymin jälleen apuja saatavissa niin lauantaina (16.12.) Kotkaan saapuvan Tampereen Kooveen kuin sunnuntaina (17.12.) KSOY Areenalla vierailevan naantalilaisen VG-62:sen päänmenoksi.

– Ensimmäinen tavoite meidän kohdallamme on ehdottomasti se, että saisimme tulevalle viikonlopulle jalkeille täyden 21 pelaajan kokoonpanon, ”Pise” julisti.

– Se nimittäin antaisi meille pitkästä aikaa täysin uudenlaisen mahdollisuuden, kun pääsisimme iskemään täydellä miehistöllä niin Kooveen kuin VG-62:senkin kimppuun.

– Toinen tavoite on sitten ottaa vielä tässä syyskaudella jäljellä olevista peleistä täydet kuusi sarjapistettä, Piispanen päätti paatoksensa.

Ottelun kuvakavalkadi on katsottavissa Mikael Granqvistin facebook-sivuilla.

Ottelun maalikooste on katsottavissa Muik Hockeyn Youtube-kanavalta.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjassa ensi viikon lauantaina (16.12.), kun punanuttujen vieraaksi Kotkaan saapuu legendaarinen Tampereen Koovee.

Ottelu alkaa Ilona Areenalla kello 17:00 – liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN PUNANUTUT KOTIVOITTOON!