Voitto kotiin, tyylistä viis

27.1.2018

Santeri Levänen oli yksi Titaanien neljännen perättäisen voiton kivijaloista, torjumalla ottelun aikana kaiken kaikkiaan 44 kertaa.
Santeri Levänen oli yksi Titaanien neljännen perättäisen voiton kivijaloista, torjumalla ottelun aikana kaiken kaikkiaan 44 kertaa.

Titaanien voittotahti sen kuin kiihtyy, mitä lähemmäs runkosarjan päätöstä mennään. Punanuttujen vahvan vireen sai tällä kertaa kokea jyväskyläläinen Riemu, joka KSOY Areenalla mitellyssä alemman loppusarjan kamppailussa pisti isäntänsä todella ahtaalle, mutta joutui kuitenkin lopulta taipumaan hurjasti taistelleiden kotkalaisten edessä maalein 5-3 (4-1, 0-1, 1-1).

Titaanit – Riemu 5-3 (4-1, 0-1, 1-1)

04:21 1-0 Vikke Terho (Saska Putkonen)
09:25 2-0 Jere Koikkalainen (Miro Mänttäri, Petja Summanen) YV

12:39 2-1 Petteri Ikonen (Kalle-Veikko Koivisto, Waltteri Viitanen)
14:10 3-1 Elmeri Kotro (Henry Karjalainen, Roope Lantta)
17:45 4-1 Miro Mänttäri (Petja Summanen, Jere Kola) VoM

21:12 4-2 Ari Närhi (Iiro Vaittinen)
47:02 4-3 Markus Rämä (Mikko Hyvönen)
54:04 5-3 Henry Karjalainen AV

Maalivahdit:

Titaanit – Santeri Levänen 9+20+15= 44 torjuntaa
Riemu – Tuomas Särkijärvi 6+0+0= 6 torjuntaa (vaihto 14:10 / 3-1)
Riemu – Henri Tikkanen 4+7+7= 18 torjuntaa (poissa 56:03-60:00)

Jäähyt:

Titaanit 7 x 2min= 14min
Riemu 6 x 2min + 1 x 10min= 22min

Kotkassa, tarkemmin ottaen Karhulassa, sijaitsevassa KSOY Areenassa pelattiin lauantai-iltana tähän mennessä kuluvan kiekkokauden isoin peli, kun Suomi-sarjan alemmassa loppusarjassa viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä Titaanit isännöi vieraaksi saapunutta ja muutaman sijan alempana ollutta Riemua.

Paikalle saapunut 359-päinen kotiyleisö osasi varmasti odottaa tiukkaa sekä värikästä koitosta ja sellaisen se myös lopulta sai, vaikka ensimmäinen erä enteilikin punanuttujen suurinumeroista voittoa.

Vieraat eivät kuitenkaan luovuttaneet edes kolmen maalin takaa-ajoasemassa, vaan kuroivat pikkuhiljaa eroa umpeen sekä melkein nousivat jopa rinnalle asti, mutta niin vain Titaanit onnistui pitämään Riemun aisoissa ja kasvattamaan voittoputkensa neljän pelin mittaiseksi 5-3-lukemiin päättyneen kahinan seurauksena.

– Eihän tämä mitään maailman kauneinta jääkiekkoa ollut, mutta tyylipisteet eivät ratkaise – sarjapisteet sitä vastoin ratkaisevat ja niitä me saimme tänään kolme kappaletta, tokaisi Titaanien päävalmentaja Marko Sykkö.

Titaanit joutui tosiaan pistämään oikein kunnolla työhaalarit avauserän jälkeen niskaan ja taistelemaan tosissaan pitääkseen nälkäisen Riemun takanaan, sillä niin lujasti jyväskyläläiset pistivät isännilleen kampoihin.

– Pakko nostaa hattua Riemulle – he tekivät tästä ison pelin pistämällä meidät ahtaalle ja hyvä niin, sillä tällaisia kokemuksia tarvitaan jatkoa silmällä pitäen, Sykkö kommentoi.

Vierasjoukkue meinasi yllättää ottelun alussa hieman uneliaan titaanimiehistön lähes klassisesti housut kintuissa, sillä peli pyöri käytännössä ensimmäiset neljä minuuttia lähes tyystin kotijoukkueen kenttäpäädyssä.

Maalia Riemu ei kuitenkaan onnistunut kovasta rallistaan huolimatta tekemään ja olikin jopa vähän irvokasta, että Titaanit kävi käytännössä ensimmäisestä ja täysin lahjana syntyneestä tilanteesta iskemässä ottelun avausmaalin.

Saska Putkonen purki vastapuolen pitkän painostusjakson vain laukaisemalla pelivälineen sen suurempia miettimättä kohti Riemun kenttäpäätyä.

Päädystä pompannutta purkukiekkoa hakemaan mennyt jyväskyläläisvahti Tuomas Särkijärvi ei saanut kuitenkaan liukasta kumimuikkua haltuunsa, jonka myötä se pyörähti yksin maalin eteen liukuneen Vikke Terhon ulottuville.

Tilanteesta itsekin hieman hämmästynyt Terho ei kuitenkaan jäätynyt, vaan liu’utti laatan jäitä pitkin puolityhjänä ammottaneeseen Riemu-uuniin, räjäyttäen äänekkäästi jälleen kerran omiaan tukeneen kotiyleisön suoraan huutoon.

Halvalla tavalla syntynyt 1-0-osuma toimi sopivana sytykkeenä hieman hitaasti lämmenneelle titaanidieselille, kun taas Riemun pasmat se sekoitti aivan totaalisesti.

Hieman ennen erän puoliväliä Titaanit onnistuikin sen myötä lisäämään johtoaan, kun Jere Koikkalainen sai ylivoimalla kävellä sektoriin ja katsoa rauhassa mihin kiekon pistää, ennen kuin titaanipuolustajan terävä rannelaukaus heilutti iloisesti jyväskyläläisten maaliverkkoa.

Ahnaasti lisäosumia hakenut kotijoukkue ei häkeltynyt edes Riemun Petteri Ikosen hetkeä myöhemmin tekemästä komeasta kavennuksesta, vaan painoi kahmalokaupalla lisää vettä myllyyn.

Digitaalit pysähtyivätkin sen myötä aikaan 14:10, kun Elmeri Kotro puijasi ensiksi itsensä ohi jäähän heittäytyneen vihulaispakin ja napautti sitten tarkasti takapesään, saaden Riemu-vahti Särkijärven luistelemaan samantien vaihtopenkin puolelle.

Tilalle tolppien väliin vaihdettu Henri Tikkanen ei kovin kauaa aikaa saanut ”nollaansa” pitää, sillä Jere Kola ja Petja Summanen syöttelivät näyttävästi tekopaikan Miro Mänttärille, jonka ujutus painui ihanaisesti ohi voimattoman jyväskyläläishäkkärin.

– Avauserä oli meiltä tuloksellisesti todella hyvä, sillä saimme tehtyä pari maalia hieman helposti ja osin tuurin avittamana, mutta se onnikin täytyy aina ansaita, tuumi titaaniluotsi Sykkö ensimmäisen kaksikymppisen annista.

4-1-johtoasema oli kuitenkin kääntyä Titaaneita vastaan, sillä punanutut taisivat hieman alitajuntaisesti tuudittautua siihen, että maaleja syntyy lisää, vaikkei aivan kaikkea pistä tiskiin.

Niin... tulihan niitä osumia, mutta väärään päähän, sillä Riemun Ari Närhi onnistui kaventamaan heti toisen erän alkajaisiksi eron kahteen täysosumaan.

Keskimmäinen kaksikymppinen oli muutenkin punanutuilta varsin heikkoa ja päämäärätöntä pelaamista, joka johti siihen, että Riemu otti vantterasti otteen pelistä sekä pommitti vaihdosta toiseen pikkumustaa kohti titaanimaalia suojannutta Santeri Levästä.

Titaanien onneksi Levänen oli jälleen hyvässä torjuntavireessä ja kun kenttäpelaajatkin auttoivat häkkäriään syömällä tämän tästä kiekkoja Ville Myyryläisen johdolla, kestivät kotkalaiset kuin ihmeen kaupalla toiselle erätauolle 4-2-johtolukemissa.

– Teimme itse pelaamisestamme toisessa erässä todella vaikean – emme toimittaneet kiekkoa riittävästi maalille saati menneet suorissa hyökkäyksissä maalia kohti, huokaisi kotkalaiskäskyttäjä helpottuneen oloisena.

– Tyydyimme lähinnä siirtelemään kiekkoa selvissäkin vetopaikoissa ja sen seurauksena odottelemaan lisää helppoa maaleja.

– Onneksi pääsimme tauolle kahden maalin johdossa, Sykkö totesi.

”Jääpusseille on pelin jälkeen käyttöä”

Jännittävän ottelun ratkaisu jäi täten kolmannen erän varaan ja mikä taistelu siitä lopulta tulikaan.

Riemu pisti aivan kaikkensa peliin, tuli entistä ilkeämmin kotkalaisten iholle ja ahdisti titaanipelaajat tämän tästä virheisiin.

– Riemu haastoi meitä todella hienosti kovalla karvauksellaan ja he pelasivat kiekkoa nopeasti eteenpäin sekä kohti maalia – he tekivät meidän pelaamisestamme tänään erittäin vaikeaa, kehaisi Titaanien päävalmentaja Marko Sykkö vastustajaa.

Kun vielä punanuttua 10 vuotta sitten Mestiksessä menestyksekkäästi kantanut Markus Rämä onnistui reilun seitsemän minuutin tahkoamisen jälkeen siirtämään Mikko Hyvösen tarjoilusta kiekon reppuun ja tuomaan vieraat maalin päähän, tiivistyi taistelu voitosta äärimmilleen.

Jyväskyläläiset rummuttivat jälleen antautumuksella vulkaanista kuminpalasta kohti Titaanien maalia, mutta Santeri Levänen ei suostunut antamaan enää edes pienen pientä saumaa vastapuolelle.

Levänen torjui kiekkoja lähes jokaisella mahdollisella ruumiinosallaan, antaen näin entisestään lisää uskoa omalle joukkueelleen sen sitä kipeimmin tarvitessa.

– Maalivahtipelimme oli jälleen hyvää – ”Leksa” otti tärkeitä koppeja sekä toisessa että kolmannessa erässä, ollen enemmän kuin mies paikallaan tolppien välissä, Sykkö suitsutti.

Vieraiden hallitessa kenttätapahtumia, joutuivat kotkalaiset myös rikkomaan muutamaan otteeseen rangaistusten merkiksi ja se taas avasi Riemulle aina vain paremmat saumat tasoitusosuman tekoon.

Siis niinhän sitä olisi luullut, mutta kattia kanssa. Titaanit esitti päätöserässä niin raudanlujaa ja uhrautuvaa alivoimaa, ettei sellaista ole KSOY Areenalla hetkeen nähty.

Eritoten duo Ville MyyryläinenJoonas Kirjonen oli alati piikkinä vastapuolen lihassa, syöden ahnaasti kumia ja toimittaen sitä sen jälkeen naureskellen toiseen päähän kaukaloa.

– Ne kaverit, jotka eivät välttämättä ole maaleillaan aina ratkomassa pelejä, pelasivat tänään loistavaa alivoimaa ja pistivät kroppaansa surutta likoon joukkueen eteen, titaaniluotsi ihasteli.

– Vastustaja pommitti todella paljon kiekkoja kohti meidän maalia, mutta iso osa niistä pysähtyi jo matkalle, kun pojat menivät surutta eteen ja blokkasivat paljon kuteja pois päiväjärjestyksestä.

Titaanien hieno alivoimauurastaminen kulminoitui lopulta aikaan 54:04, kun Henry Karjalainen aavisti mihin suuntaan purkukiekkoa pelaamaan mennyt Riemu-veskari Henri Tikkanen tulee pelivälineen vispaamaan.

Karjalainen nappasi Tikkasen syötön leikitellen ilmasta haltuunsa, pyörähti sen jälkeen maalin eteen ja uitti limpun uuniin.

Samalla kun kumimuikku lävähti alanahkaan, meni vimmatusti Titaaneita kannustanut kotiyleisö aivan pähkinöiksi ja aallot seurasivat toistaan katsomon puolelle vielä hyvän tovin tilanteen jälkeenkin.

– ”Henkka” luki loistavasti vastustajan maalivahdin aikeet ja teki meille todella tärkeän 5-3-maalin, Sykkö sanaili.

Karjalaisen osuma ei kuitenkaan hyydyttänyt Riemu vielä aivan täysin ja kun Niko Kosonen joutui vielä puolirikollisin keinoin pysäyttämään maalintekoa yrittäneen vihulaisen, pääsi vierasjoukkue yrittämään taas miesylivoimalla maalisaldonsa kasvattamista.

Kyseinen ylivoima pitikin lopulta sisällään sekä vieraiden aikalisän sekä maalivahti Tikkasen pois ottamisen maalinsa suulta, mutta Titaanit kesti osin tuurin ja osin taidonkin siivittämänä ilman takaiskuja aina päätössummerin soimiseen asti.

– Lähdimme päätöserään ainoastaan voittamaan ottelua, ilman sen suurempia tyylipisteitä ja siinä myös onnistuimme, kommentoi 5-3-lukemin Riemun kaatanutta titaanimiehistöä ohjastanut Sykkö.

Yleensä sanotaan, että voiton eteen on tehtävä töitä ja pistettävä koko sielu sekä ruumis peliin – tätä ohjenuoraa Titaanit totisesti lauantai-iltana noudattikin.

– Jääpusseille on pelin jälkeen takuuvarmasti käyttöä ja niin sen pitää ollakin, mikäli tahdot tosissasi voitosta taistella, Sykkö summasi tyytyväisenä.

Titaanit venytti voittonsa myötä hieman lisää kaulaa lähimpiin uhkaajiinsa, sillä Riemun tavoin myös S-Kiekko koki kirvelevän tappion lauantaisella Suomi-sarjakierroksella.

Vaikka tilanne onkin punanuttujen kannalta erittäin herkullinen, ei pääpiiskuri Sykkö halunnut siirtää ajatuksia yhtään seuraavaa pelipäivää pidemmälle.

– Korostan edelleen, että mennään vain peli kerrallaan eteenpäin, eikä mietitä mitään muuta, kuin seuraavaa ottelua, kotkalaiskäskyttäjä mietiskeli.

– Olemme joka tapauksessa pelanneet itsemme tähän mennessä siihen asemaan, että meillä on hyvät saumat jatkaa pelejä runkosarjan päättymisen jälkeen, joten koitetaan nyt vain nauttia jäljellä olevista otteluista parhaamme mukaan.

Kauaa ei Titaanit ehdi neljättä perättäistä voittoaan makustella, sillä taistelu jatkuu tiukkana heti huomenna, kun kotkalaiset matkustavat sunnuntain kunniaksi Jyväskylään, jossa punanuttuja odottaa varmasti kostonhimoinen D-Kiekko.

– D-Kiekko taistelee kynsin ja hampain suorasta säilymisestä, joten mikään helppo nakki meitä ei Jyväskylässä huomenna odota, Sykkö selvensi.

– Iso peli on jälleen edessä, josta emme tule taaskaan saamaan mitään ilmaiseksi.

Ottelun maalikooste on katsottavissa Titaanien Youtube-kanavalta.

Ottelun nälkäisin titaanipelaaja: # 44 Jere Koikkalainen.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjan alemmassa loppusarjassa jatkuu heti huomenna sunnuntaina (28.1.), kun punanutut matkustavat Jyväskylään, jossa majaansa pitävä D-Kiekko isännöi LähiTapiola Areenalla kello 15:15 alkavaa koitosta.

Mikäli et lähde kannustamaan Titaaneita vierasvoittoon, voit seurata ottelun tapahtumia joko Fanseat Go-palvelun tai Suomen Jääkiekkoliiton tulospalvelusivuston kautta.