Tahdonvoimalla vierasvoittoon!

10.2.2018

Titaaniveräjällä lauantaisen kamppailun täydellisenä herrana ja hidalgona häärinyt Santeri Levänen venyi kiekon tielle peräti 43 kertaa.
Titaaniveräjällä lauantaisen kamppailun täydellisenä herrana ja hidalgona häärinyt Santeri Levänen venyi kiekon tielle peräti 43 kertaa.

Seinäjoen lauantai-illassa nähtiin, mitä Suomi-sarjakiekko voi parhaimmillaan olla. Hurjaa taistelua, suuria ilon ja surun tunteita, hieman poikapaineja sekä ennen kaikkea komeita täysosumia. Titaanien kannalta vieraspeli Etelä-Pohjanmaalla sujui onnellisten tähtien alla, sillä punanutut pääsivät lopulta poistumaan kotimatkalle arvokas 1-3 (0-1, 0-0, 1-2) –vierasvoitto takataskussaan ja pitämään näin toiveensa pudotuspelipaikasta hengissä.

S-Kiekko – Titaanit 1-3 (0-1, 0-0, 1-2)

06:17 0-1 Arttu Räisänen (Jesse Hurme, Niko Kosonen) YV
48:12 1-1 Jere Marjamäki (Jaakko Svensk, Jere Somero)
55:24 1-2 Henry Karjalainen (Arttu Räisänen, Elmeri Kotro) VoM
57:31 1-3 Jesse Hurme (Henry Karjalainen, Kalle Kolehmainen) TM


Maalivahdit:

S-Kiekko – Juho Niku 11+8+7= 26 torjuntaa (poissa 57:16-57:31)
Titaanit – Santeri Levänen 10+19+14= 43 torjuntaa

Jäähyt:

S-Kiekko 4 x 2min= 8min
Titaanit 4 x 2min= 8min

Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä tärkeämmäksi pelit Suomi-sarjan alemmassa loppusarjassa käyvät. Tämö tiedostettiin varsin hyvin niin lauantai-iltaista ottelua isännöineen S-Kiekon, kuin vierailevana yhdistelmänä kaukalossa esiintyneen Titaanien leireissä.

Pelin panos oli lyhyessä yksinkertaisuudessaan se, että voittaja jatkaa kiivasta taistelua paikasta kevään kliimaksiin eli pudotuspeleihin, kun taas häviäjän epäkiitollisena osana olisi jäädä ehkäpä jo ratkaisevan tuntuisesti pleijarijunan kyydistä.

Tästä syystä Seinäjoen jäähalliin olikin pakkautunut varsin mukavasti yleisöä seuraamaan miten taistelussa käy ja varmasti vain ottelun lopputulos jäi kaihertamaan paikallisten lajiniilojen mieliä.

Kamppailu oli kaikkinensa todella tiukka ja tasainen, joka ratkesi lopulta Titaanien hieman terävämpään viimeistelyyn, kotkalaisten viedessä arvokkaan 1-3-vierasvoiton myötä kolme sarjapistettä mukanaan Kotkaan.

Ei siis ollut ihme, että punanuttujen päävalmentaja Marko Sykkö oli tunteikkaan kahinan päätteeksi helpottuneen oloinen mies.

– Olipahan hieno peli ja taistelu jätkiltä, Sykkö myhäili tyytyväisenä.

– Vaikkei tässä vielä pudotuspelejä pelata, niin siitä huolimatta tämäniltainen ottelu oli juuri sen kaltaista jääkiekkoa mitä parhaimmissa määrin.

Titaanit sekä S-Kiekko pistivät toden totta kaiken mahdollisen osaamisensa sekä taistelutahtonsa tiskiin ja se totisesti näkyi, sillä kumpikaan osapuoli ei halunnut antaa yhdessäkään tilanteessa tuumaakaan toiselle periksi.

– Kaukalossa oli tänään kaksi joukkuetta, jotka halusivat ehdottomasti voittaa ja pistivät tästä syystä kaikkensa likoon tavoitteensa toteuttaakseen, kehui titaaniluotsi niin omien kuin vastapuolenkin otteita.

Titaanit oli mitä ilmeisimmin lukenut läksynsä edellisen Seinäjoen vierailun jäljiltä, sillä nyt punanutut pyrkivät mustelmia kaihtamatta murtautumaan sota-alueelle ja tappelemaan tosissaan siellä pyörineistä irtokiekoista.

Tämä hämmensikin selkeästi kotijoukkueen pelaajia ja aiheutti taiston alussa jopa pienoista paniikkia, joka puolestaan johti siihen, että S-Kiekon Akseli Kalliainen ja Eemeli Alanen vippasivat perä perää kiekot katsomoon sekä itsensä jäähyaition puolelle.

Kotkalaiset saivat näin ollen loistosauman mennä heti kättelyssä johtoon ja sen punanutut myös käyttivät hyödykseen, kun Arttu Räisänen malttoi viivassa odottaa rauhassa ja katsoa mihin laittaa kiekon ennen sen tulittamista aivan oikeaan ylänurkkaan vahvassa maskissa olleen seinäjokisvahti Juho Nikun harmiksi.

– Saimme hyvän alun otteluun, sillä onnistuimme ylivoimalla tekemään avausmaalin ja sen avulla pelin haltuumme, Sykkö tuumi.

Johtoon päästyään Titaanit nappasi pelin entistä tukevammin ohjaksiinsa ja onnistui tämän tästä painamaan pelin painopisteen S-Kiekon kenttäpäätyyn, mutta lisämaaleja kotkalaiset eivät kuitenkaan saaneet kohtalaisista tilanteista huolimatta aikaiseksi.

Kun kotijoukkuekin tyytyi lähinnä käynnistelemään koneitaan avauserän aikana, piti punanuttujen etumatka lopulta ensimmäiselle erätauolle asti.

Myös toinen erä alkoi Titaanien hallinnalla, mutta kun vieraat eivät Eemeli Alasen illan toisen rangaistuksen aikana osuneet maalipuiden väliin, sai S-Kiekko onnistuneesta rangaistuksen taposta hengen päälle ja kas kummaa... hallintakapula siirtyi kuin taikaiskusta seinäjokisten hyppysiin.

Kotijoukkue rummuttikin antaumuksella pikkumustaa kohti Santeri Leväsen vartioimaa titaanimaalia, mutta eleettömän varmasti torjunut kotkalaishäkkäri ei suostunut antautumaan.

Levänen otti toisen erän aikana useita komeita torjuntoja, joista ehkäpä näyttävin oli Eppu Oksasen täydellinen nollaaminen, ex-titaanihyökkääjän karattua ykskaks yllättäen tyylipuhtaaseen läpiajoon.

– S-Kiekko tuli odotetusti todella kovaa toiseen erään, mutta onnistuimme kuitenkin kamppailemaan hienosti heidän kanssaan ja pitämään maalilukemat Leväsen johdolla muuttumattomina, Sykkö tokaisi.

”Jätkät halusivat palavasti voittaa”

Titaanien yhden maalin karkumatkalta kolmanteen ja ratkaisevaan kaksikymppiseen startannut taisto sai entistä enemmän pudotuspelihengen mukaisia piirteitä, kun jokaisen vihellyksen jälkeen alkoi syntyä toisistaan mittaa ottavia pareja sekä yleistä hulinaa eri puolilla kaukaloa.

Viimeistään tässä vaiheessa peliä seuranneille 272 katsojallekin varmasti valkeni, että kyseessä on klassinen ”maalin peli”, jossa yksi virhe voi maksaa maltaita.

S-Kiekon ajaessa kiivaasti vieraitaan takaa, pääsi jo toisessa erässä täystyöllistetyksi joutunut Santeri Levänen näyttämään mikä hän on miehiään ja sekös isäntiä korpesi, sillä punanuttuveskarin vartioima rysä pysyi puhtaana aivan kuin se olisi noiduttu.

Lopulta kuitenkin kotijoukkueen hurja yritys palkittiin, kun Jaakko Svensk voitti hyökkäyspään aloituksen ja peliväline ajautui viivassa päivystäneen Jere Marjamäen lapaan.

Marjamäki sai tässä kohtaa riittävästi aikaa ladata kanuunsa, kiitos Jere Someron hienon blokin titaanipelaajaan ja kun seinäjokispakki lopulta ”painoi namiskuukkeliaan”, pöllähti maaliverkko rajusti lihamuurin takana näköyhteyden kiekkoon menettäneen Leväsen selän takana.

Kotiyleisö sai näin mylviä sydämensä kyllyydestä 1-1-tasoitusmaalia, joka antoi totutusti vahva virtapiikin S-Kiekolle, mutta kuten niin monesti kamppailun aikana aiemminkin, ehti Levänen liikutella jonkin ruumiinosansa vulkaanisen kuminpalasen eteen, estäen lisäosumien syntymisen.

– Vaikka vastustaja onnistuikin kolmannen erän alkupuoliskolla tasoittamaan, ei se menoamme haitannut ja saimme lopulta ansaitun palkinnon vahvasta työnteosta maalien muodossa, totesi Titaanien päävalmentaja Marko Sykkö.

Virkaveljensä työskentelyä tarkalla silmällä toisessa päädyssä seurannut S-Kiekon Juho Niku sitä vastoin ei tänään päässyt aivan normitasolleen maalipuiden välissä ja mies varmasti kiroaa vielä huomennakin syytä siihen, miksi Seinäjoen jäähallin digitaalit pysähtyivät aikaan 55:24.

Kyseinen kellonlyömä kun oli merkki siitä, että Titaanit siirtyi uudemman kerran johtoon, kun Niku ei onnistunut liimaamaan titaanipuolustaja Arttu Räisäsen laukausta, vaan räpelsi pelivälineen maalin nurkalle, josta limpun kävi nakkaamassa uuniin Henry Karjalainen.

Karjalaisen osuman jälkeen isännille jäi reilut neljä ja puoli minuuttia aikaa tasoitusmaalin tekoon, mutta kun S-Kiekon päävalmentaja Janne Saarenpään ottama aikalisä sekä maalivahti Nikun vetäminen vaihtoaition puolelle eivät auttaneet, kävi Titaanien Jesse Hurme iskemässä viimeisen naulan seinäjokisten arkkuun.

Illan kolmannen titaanikihauksen jälkeen S-Kiekolle avautui vielä paikka hivuttautua kotkalaisten iholle, mutta jälleen kerran Santeri Levänen onnistui nollaamaan aivan täydellisesti läpiajoon luistelleen kotijoukkueen pelaajan, Eemeli Pöytälaakson ampuessa kiekon suoraan titaanivahdin räpylään.

Kyseisen maalipaikan jäädessä kiihkeän kamppailun viimeiseksi, joutui kotijoukkue todistamaan hetkeä myöhemmin punanuttujen villiä voitontanssia, kotkalaisten kerääntyessä suurimman sankarinsa Leväsen ympärille iloisiin halailupuuhiin.

1-3-lukemin Seinäjoelta haettu voitto ja varsinkin tapa olivat titaaniluotsi Sykön mieleen.

– Jätkät halusivat palavasti voittaa tämän illan pelin sekä maksella viime vierailumme jäljiltä jääneitä kalavelkoja takaisin S-Kiekolle, Sykkö hymyili.

Kalavelkojen kuittaaminen näkyi selkeimmin kummankin päädyn sota-alueilla, joissa Titaanit oli tänään selvästi kotijoukkuetta edellä.

– Olimme tylyjä maalien edustoilla ja olisimme mielestäni voineet olla vieläkin tylympiä – sen lisäksi pelasimme selkeästi fiksummin kuin viimeksi Seinäjoella, luetteli Sykkö syitä pelin lopputulemalle.

– Juuri tällä tavalla meidän pitääkin pelata, mikäli pudotuspeleihin mielimme.

Koko joukkueen kiittämisen lisäksi kotkalaiskäskyttäjä halusi nostaa esiin yhden nimen, jonka panos oli ratkaisevassa roolissa lauantai-illan aikana.

– Levänen oli maalissa aivan loistava – hän piti joukkuetta vaikeilla hetkillä pystyssä ja käytännössä voitti tämän ottelun meille, Sykkö suitsutti yhteensä 43 kertaa torjunuttua veskariaan.

Arvokkaan voiton myötä punanutut harjasivat kolme pistettä pussukkaansa ja pudottivat samalla S-Kiekon suhteellisen varmasti pudotuspelijunan kyydistä.

Kun alempaa loppusarjaa on pelaamatta joukkueista riippuen enää 2-3 ottelua, majailee Titaanit sarjataulukossa pisteen AIK/Laser HT:n perässä yhdessä Riemun kanssa.

Lienee siis sanomattakin selvää, että sunnuntain kierros ja ensi viikonloppuna huipentuva kilpajuoksu saa arvoisensa päätöksen.

Voittamalla omat pelinsä oululaiset ovat varmasti kevään kovissa peleissä mukana, mutta saman tempun voi tehdä myös Titaanit, mikäli se kaataa kaikki kolme jäljellä olevaa vastustajaansa ja vastavuoroisesti vielä tällä hetkellä piikissä oleva, mutta otteensa lähes täydellisesti menettänyt HCIK jatkaa alavireistä menoaan.

Kaikki on siis edelleenkin täysin auki, kun punanutut iskevät sunnuntaina kotikaukalossaan yhteen vieraaksi saapuvan Karhu HT:n kanssa.

– Kova peli tiedossa, sillä Karhu HT kuuluu niihin joukkueisiin, jotka ovat meidän alapuolellamme sarjataulukossa ja he pääsevät siitä syystä haastamaan meitä vailla minkäänlaisia paineita, sanaili titaanipiiskuri Sykkö.

– Meidän pitää lähteä kotiyleisön edessä pelaamaan rohkeasti ja nöyrästi omaa peliämme sekä uskoa siihen, että se riittää voittoon asti.

Titaanien taistelu Suomi-sarjan runkosarjan alemmassa loppusarjassa jatkuu heti huomenna sunnuntaina (11.2.), kun punanuttujen vieraaksi Kotkaan saapuu porilaisyhdistelmä Karhu HT.

Ottelu alkaa KSOY Areenalla kello 17:00 – liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN PUNANUTUT KOTIVOITTOON!