”Meillä on selkeä kiusaajan rooli”

20.2.2018

Kotkan Titaanit lähtee keskiviikkona alkavissa Suomi-sarjan puolivälierissä kapteeninsa Roope Lantan johdolla kiusaamaan ja eritoten haastamaan rohkeasti runkosarjan voittanutta Nokian Pyryä.
Kotkan Titaanit lähtee keskiviikkona alkavissa Suomi-sarjan puolivälierissä kapteeninsa Roope Lantan johdolla kiusaamaan ja eritoten haastamaan rohkeasti runkosarjan voittanutta Nokian Pyryä.

Viimeisellä mahdollisella hetkellä piljettinsä Suomi-sarjan pudotuspelijunaan lunastanut Kotkan Titaanit lähtee rohkeasti haastamaan sekä samalla kiusaamaan puolivälierissä vastaan asettuvaa runkosarjan voittajaa Nokian Pyryä.

Tiukillehan se lopulta meni, mutta niin vain Suomi-sarjan runkosarjan alemman loppusarjan päätöskierroksella viimeiselle pudotuspelipaikalle, ohi AIK/Laser HT:n, kivunnut Titaanit onnistui välitavoitteensa toteuttamisessa.

Punanuttuleirissä oli sunnuntai-iltana odotetusti erittäin iloinen fiilis, sillä kotkalaisten tähän mennessä loistavasti sujunut kevät sai näin ollen ansaitsemansa huipennuksen aina yhtä jännittävien ja arvaamattomien pudotuspelien toimesta.

Titaanit vaikeassa tilanteessa ennen joulua hellään huomaansa ottaneen päävalmentaja Marko Sykön suu oli voitokkaan Muik Hockey-ottelun jälkeen messingillä, eikä se hymy ollut alkuviikostakaan hyytynyt miehen kasvoilla.

– Tunnelmat joukkueen keskuudessa ovat edelleen mitä loistavimmat ja ne ovat vain parantuneet entisestään, kun olemme alkaneet miettiä jo keskiviikkona edessä olevaa pudotuspeliavausta, Sykkö sanailee.

Titaanien nousu hienoiselta takamatkalta aina pudotuspelijoukkueiden armoitettuun kahdeksikkoon saakka ei tapahtunut todellakaan helpolla.

Kyseinen temppu olikin omiaan nostamaan jo tähän mennessä saavutetun sijoituksen arvoa sekä helpottaen samalla myös veitsenterällä edellisviikkojen aikana tasapainoilleiden kotkalaispelaajien henkistä taakkaa.

– Uskon paineiden laukeamisen osaltaan vapauttavan, mutta samalla myös nöyristävän pelaajiamme – nyt viimeistään aletaan pelata ja kamppailla ainoastaan pelipaidan rintamuksessa olevalle logolle, sillä jatkossa vain tuloksella on merkitystä, Sykkö toteaa jatkaen samaan hengenvetoon paatostaan:

– Meidän pitää paiskia yhdessä töitä ja pelata vain tuloksesta sekä unohtaa henkilökohtaiset glooriat, sillä pudotuspeleissä se vain on niin, että sankarinviitta lankeaa jossain kohtaa aina jonkun niskaan.

Kokeneen kiekkomiehen mukaan punanuttujen pitää nauttia täysin rinnoin tulevista koitoksista sekä pelata rennon jämäkästi, eikä todellakaan pelätä yhtikäs mitään.

– Tämä on pelaajien juhla-aikaa – pelaamme samaa vastustajaa vastaan lyhyen ajan sisään useaan otteeseen, joten naamat tulevat tutuiksi ja sekös lisää entisestään näiden pelien hienoutta, titaanipiiskuri myhäilee.

Alemmassa loppusarjassa Titaanit sai tottua kutakuinkin jokaisessa ottelussa olemaan ennakkosuosikki, mutta nyt pudotuspelien alkaessa asetelmat heittävät kotkalaisten näkökulmasta katsottuna sopivasti häränpyllyä, kun vastaan asettuu ylemmän loppusarjan piikkipaikalle itsensä harjannut Nokian Pyry.

– Ennakkoasetelma on meidän kannaltamme katsottuna erittäin otollinen, sillä eri mediat puhuvat vain Pyrystä tai Huntersista, eivätkä mainitse sanallakaan Titaaneita, Sykkö tokaisee.

– Pääsemme iskemään Pyryn kimppuun altavastaajan asemasta, joten tarkoitus on juonia sellainen keitos joukkueen kanssa kasaan, jonka avulla pelaamme vielä vähän pidempään, koska meillä ei tässä kohtaa kautta ole enää mitään muuta kuin voitettavaa.

Sykön mukaan punanuttujen on nyt otettava kasvoilleen todellinen pleijari-ilme ja alettava pelata ”kevään kovien karkeloiden” edellyttämällä tavalla eli toisin sanoen santapaperimaisen karheasti.

– Meillä on selkeä kiusaajan rooli, eikä sen myötä mitään paineita lähteä pelaamaan Pyryä vastaan, joten edessä ovat mielenkiintoiset ajat, kotkalaiskäskyttäjä selventää aatoksiaan.

– Tässä puolivälieräparissa nimenomaan meidän pitää olla niin sanotusti se ilkeä ”suomisarjahäirikkö” – pelata sopivalla tavalla häijysti ja pyrkiä tekemään vaihdosta toiseen Pyryn elämä kaukalossa niin tukalaksi kuin mahdollista.

Jatkopaikka tähtäimessä


Viimeiseltä pudotuspeleihin oikeuttavalla eli 8. sijalta kohti korkeuksia ponnistava Titaanit saa keskiviikkona käyntiin polkaistavissa Suomi-sarjan puolivälierissä vastaansa ehkäpä sen kaikkein kinkkisimmän vastustajan.

Viime keväänä joukkueensa aika lailla uusiksi laittanut, nuoruuden voimaan ja urheilullisuuteen entistä enemmän panostanut Nokian Pyry, kun jyräsi itsensä vakuuttavalla tavalla runkosarjan ykköseksi, ohi vielä syyskaudella ylhäisessä yksinäisyydessä viipottaneen Porvoon Huntersin.

Nokialla kolmatta kauttaan valmentaman Sami Karppisen hyppysissä Pyrystä on hitaasti, mutta sitäkin varmemmin muovautunut seuran tavoitteen mukaisesti selkeä ehdokas Mestis-nousijaksi, jolla pelin jokainen osa-alue on slangisanoja käyttäen timantinkovassa mintissä.

– Pyry on hyvin liikkuva ja neljällä tasaisella kentällisellä jylläävä joukkue, josta löytyy paljon taitoa eritoten maalinteon saralla, kommentoi Titaanien päävalmentaja Marko Sykkö puolivälierävastustajaa.

Karppisen suojatit nimittäin mättivät 40 runkosarjaottelussa neljänneksi eniten maaleja (176) ja päästivät selkeästi vähiten kiekkoja omaan verkkoonsa (99). Titaaneilla onkin edessään visainen dilemma, sillä Pyryn hyökkäys pitäisi saada tehottomaksi ja löytää samalla keinot nokialaisten tiukan puolustuspaketin aukaisuun.

– Heidän hyvä hyökkäysvoimansa on näkemykseni mukaan ollut avainasemassa siinä, että he ovat päästäneet vähiten maaleja sarjassa, Sykkö mietiskelee.

– Uskon kuitenkin, ettei Pyryn puolustusta ole vielä päästy kunnolla testaamaan ja ehkäpä sieltä löytyy muutama heikko kohta, joihin meidän pitää tulevissa peleissä iskeä.

Keskiviikkoiltana (21.2.) Nokian jäähallissa käyntiin pyörähtävä taisto on kummallekin joukkueelle todella selkeä näytön paikka, sillä avauskoitoksen voittaja saa heti kättelyssä tärkeän henkisen yliotteen taistelussa ”paras viidestä” –menetelmällä miteltävän puolivälieräsarjan herruudesta.

– Keskiviikko on meille iso iskun ja vierasryöstön paikka, jossa meidän pitää onnistua, jotta pystyisimme heti kättelyssä horjuttamaan Pyryn itseluottamusta, punanuttuluotsi Sykkö aprikoi.

Mikäli Titaanit onnistuu suunnitelmissaan ja pystyy horjuttamaan selkeänä ennakkosuosikkina sarjaan lähtevää Pyryä, voi Mestis-nousupaineiden keskellä painivalla sekä pakkovoittoja metsästävällä nokialaismiehistöllä alkaa pinna kiristyä sekä maila täristä käsissä ratkaisevilla hetkillä.

– Tässä parissa ainoastaan Pyryllä on menetettävää, sillä heidän tavoitteensa on nousta sarjaporrasta ylöspäin ja se näkyy suoraan isoina satsauksina pelaajistossa, lyö Sykkö löylyä kiukaalle sysäämällä vielä enemmän paineita vastapuolen leiriin.

– Jos ja kun tässä joku tippuu, niin se on Pyry korkealta ja kovaa – mikäli me putoamme sarjan päätteeksi leikistä pois, ei se todellakaan ole meille minkäänlainen ongelma.

Tästä syystä Titaanit lähteekin rohkeasti haastamaan Pyryä rinta rottingilla ja pyrkii näin ollen tarjoamaan uskollisille kannattajilleen silmäkarkkia niin pitkään, kuin se vain on kuluvan kiekkokevään aikana mahdollista.

– Päämäärämme on totta kai voittaa tämä ottelusarja ja edetä välieriin, Sykkö paaluttaa itsevarmana.

– Tahdomme myös, että fanimme pääsevät katsomaan Kotkassa enemmän kuin yhden pelin pleijarilätkää.

Se on siis selvää, että Nokia ja Kotka laulavat sekä soivat loppuviikon aikana todella suurella volyymillä, kun Titaanit ja Pyry selvittelevät välejään jäädytetyllä taistelutantereella.

Koko titaanimiehistö toivookin päävalmentajansa johdolla, että niin kotkalainen kuin nokialainen kiekkoyleisö löytäisivät sankoin joukoin tiensä jäähallien lehtereille, sillä kuten tunnettua, on lätkä parasta paikan päällä.

– Suomi-sarjajääkiekossa on illasta toiseen tarjolla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joten onhan se nyt selkeästi viihdyttävämpää seurattavaa, kuin jokin kehno TV-ohjelma, Sykkö toteaa.

 – Nyt jos koskaan tarvitsemme kannattajiemme tarjoaman tuen taaksemme ja mikäli tässä kohtaa vielä joku miettii lähteäkö katsomaan pelejä, niin suosittelen sitä vahvasti, sillä ei niitä enää kovin paljoa tämän kevään aikana ole yhdelläkään joukkueella jäljellä!

IT’S PLAYOFF TIME, BABY!