Harjoitusotteluohjelma 2018

24.5.2018

Kotkan Titaanit kohtaa harjoitusottelurupeamansa aikana jälleen vinon pinon mielenkiintoisia vastustajia.
Kotkan Titaanit kohtaa harjoitusottelurupeamansa aikana jälleen vinon pinon mielenkiintoisia vastustajia.

Titaanit viimeistelee pelikuntonsa ennen syyskuun puolivälissä alkavaa Suomi-sarjakautta 2018–2019 tahkoamalla perinteiseen tapaan tuhdin tukun harjoitusotteluita.

Kesäharjoittelun kuluvan kuun alussa testien muodossa aloittanut ja takaisin jäälle heinä-elokuun vaihteessa päävalmentajansa Marko Sykön johdolla palaava Kotkan Titaanit pelaa tuttuun tyyliin läjän harjoitusotteluita ennen syyskuun 22. päivä käyntiin polkaistavan Suomi-sarjan runkosarjan alkua.

Titaanien joukkueenjohtaja Juho Hannukainen onkin sen myötä kasannut yhdessä punanuttuvalmennuksen kanssa yhteensä neljä (4) täysimittaista harjoitusottelua, Kotkassa pelattavan harjoitusturnauksen sekä jääkiekkoilun Suomen Cup-kamppailut sisällään pitävän ohjelman.

– Tällä kertaa päädyimme kohtaamaan tuttuja ja turvallisia lähialueen joukkueita ihan siitäkin syystä, ettei jo ennen sarjapelien alkua pääse liiallinen linja-autossa istuminen kyllästyttämään, Hannukainen sanailee.

Titaanit kohtaa elo-syyskuun aikana miteltävissä harjoitusotteluissaan  lähestulkoon vain ja ainoastaan Suomi-sarjassa pelaavia joukkueita, sillä punanutut taittavat vieraskaukaloissa peistä niin Porvoon Huntersin, Järvenpään Haukkojen kuin Kiekko-Espoonkin kanssa.

Kun tähän päälle vielä lisätään KooKoon A-nuoria vastaan Kouvolassa tahkottava taisto sekä jo aiemmin mainittu kaksieräisinä ”minipeleinä” läpi vedettävä neljän joukkueen harjoitusturnaus, ei paljoa enempää ohjelmaan olisi mahtunutkaan.

– Hunters, Haukat, HC Giants ja Kiekko-Espoo ovat meille erinomaisen hyviä mittareita sen suhteen, kuinka kova Suomi-sarjan taso alkavalla kaudella oikein on, toteaa Hannukainen.

– KooKoon A-nuoret tarjoavat valmentajansa Jari Kauppilan johdolla aivan varmasti taas hyvän haasteen sen suhteen, millä tavoin jalkojen pitää liikkua ja pään sekä käsien toimia, jotta menestyminen nykylätkässä on mahdollista.

Normaalien harjoitusotteluiden -ja turnausten ohella 24. elokuuta käyntiin pyörähtävä ja hienoisia muutoksia kokenut Suomen Cup alkaa tälläkin kertaa Titaanien osalta toiselta ottelukierrokselta, jossa punanutut tulevat kohtaamaan sekä Suomi-sarjasta että 2. divisioonasta vastaan asettuvia joukkueita.

– Suomen Cupin jatkuminen oli todella hyvä juttu, sillä se tuo taatusti jälleen oman pikantin lisänsä sarjakauteen valmistautumiseen, Hannukainen myhäilee.

– Kaiken lisäksi emme ole lähdössä pelkästään vain osallistumaan, vaan tarkoituksemme on ilman muuta siinä myös menestyä!
 

HARJOITUSOTTELUOHJELMA 2018


Keskiviikko 15.8.2018
Hunters – Titaanit @ Porvoo

Keskiviikko 22.8.2018
KooKoo-A – Titaanit @ Kouvola

Lauantai 25.8.2018
Kotkan harjoitusturnaus (Titaanit, Haukat, HC Giants & Hunters)

Keskiviikko-Sunnuntai 29.8.–2.9.2018
Suomen Cupin 2. kierros

Keskiviikko 12.9.2018
Haukat – Titaanit @ Järvenpää

Lauantai 15.9.2018
Kiekko-Espoo – Titaanit @ Espoo