Sykkö ei jatka Titaanien päävalmentajana

5.10.2018

Marko Sykkö ei enää jatkossa toimi punanuttumiehistön päävalmentajana.
Marko Sykkö ei enää jatkossa toimi punanuttumiehistön päävalmentajana.

Kotkan Titaaneita jääkiekkoilun Suomi-sarjassa viime vuoden joulukuusta asti luotsannut Marko Sykkö ilmoitti perjantaisen HC Giants-kotitappion jälkeen eroavansa tehtävästään.

Titaanien alkukausi Suomi-sarjassa on ollut tähän mennessä todella vaikea. Kotkalaiset ovat pelanneet viisi ottelua ja hävinneet ne kaikki sekä onnistuneet haalimaan tililleen vain yhden vaivaisen pisteen.

Punanuttuja päävalmentajan ominaisuudessa perjantai-iltaan saakka kaitsenut Marko Sykkö veti joukkueensa nykyisestä tilasta sekä tappiollisesta peliesityksestä HC Giantsin isäntänä omat johtopäätöksensä ja päätti välittömästi erota tehtävästään.

Titaanien taustayhdistyksen HK Titaanit ry:n puheenjohtaja Petteri Lehden mukaan Sykön ilmoitus verekseltään taiston päättymisen jälkeen tuli aikalailla ”puun takaa”.

– Aika yllätyksenähän Markon ilmoitus tuli, emmekä sen myötä ehdi juuri mitenkään ennen huomista ottelua siihen seuran taholta reagoimaan, toteaa Lehti synkeänä.

Sykön jätettyä oma-aloitteisesti pestinsä, lähtee Titaanit lauantaiseen (6.10.) kotiotteluunsa Riemua vastaan alkukauden ajan entisen päävalmentajan apuna kotkalaisvalmennuksessa olleiden Matti Leskisen ja Tino Turkian komennossa.

Lehden mukaan titaanivalmennuksen loppukauden kohtalosta ja kokoonpanosta päätetään seuran hallituksessa alkuviikon aikana.

– Matti ottaa nyt Tinon kanssa toistaiseksi vastuun joukkueen valmennuksesta, punanuttujen puheenjohtaja selventää.

– Maanantaina on tarkoitus hallituksen kesken katsoa miten tästä jatketaan eteenpäin.