Varakapteeni Elmeri Kotro penää kuluvan kiekkoviikon otteluissa omiltaan tiukkaa taistelua aina viimeiseen hengenvetoon saakka.
|
Viimeiset Suomi-sarjakierrokset voitto-tappio-tahdilla taivaltanut Kotkan Titaanit lähtee kuluvan viikon aikana hakemaan lisää tasaisuutta peliotteisiinsa. Punanuttujen tavoitteena on kairata tililleen voitot niin HC Giantsia kuin Kiekko-Espootakin vastaan, mutta ilman 100-prosenttista asennetta saati oman pelisuunnitelman orjallista noudattamista kyseisestä päämäärästä on turha edes haaveilla.
Titaanit on viime aikoina parantanut sekä pelillistä että tuloksellistakin tekemistään kuin se kuuluisa sika juoksuaan.
Hyvä osoitus tästä saatiin edeltävällä viikolla, kun punanutut pistivät ensiksi siltaan Porvoon Huntersin ja mittelivät myös tasapäin Forssan Palloseuran kanssa.
Kelpo pelit Suomi-sarjan kärkijoukkueita vastaan nostivat aivan varmasti titaanipelaajien uskoa omaan tekemiseensä, vaikkakin päävalmentaja Marko Oksasen mukaan parannettavaa löytyy edelleen todella paljon.
– Pelaamisemme on mennyt kokoajan parempaan päin, mutta on se silti ollut aikamoista vuoristorataa, Oksanen tokaisee.
– Hyviä merkkejä on paljon ilmassa, mutten valmentajana ole vielä kauhean tyytyväinen, sillä olemme edelleen niin sanotusti vaiheessa.
Oksasen sanoissa on vinha perä, josta oivana esimerkkinä käyvät juurikin Hunters- ja FPS-koitokset.
Porvoossa punanuttujen paketti pysyi lähes täydet 60 minuuttia kasassa ja tulos oli komea, kun taas forssalaisia vastaan Titaaneille sattui iso kasa karmaisevia virheitä, joista vieraat rokottivat kovalla kädellä ja veivät sen myötä pisteet mennessään.
– Tekemisessämme tulee välillä äärimmäisen hyviä ja välillä taas äärimmäisen huonoja juttuja, Oksanen mietiskelee.
– Hyvän ja huonon päivän ero on aika iso – siinä meillä on edelleen iso haaste, että saisimme löydettyä sen kultaisen keskitien tekemiseemme.
Kyseisen kultaisen keskitien löytämistä helpottanee se, että Titaanit on alkanut poimia itselleen tärkeitä sarjapisteitä selkeästi tiiviimpään tahtiin ja täten myös ero karsintaviivaan on kaventunut huomattavasti.
Sen myötä keskiviikkona Hollolassa miteltävä kamppailu tulee olemaan iso peli, niin Titaaneille kuin taistoa isännöivälle HC Giantsille, sillä kumpikin osapuoli hamuaa pois pääsyä karsintapeikon syleilystä.
– Jos ja kun pelaamme samalla tasolla kuin edeltävällä viikolla, niin ei keskiviikkona pitäisi paljoa nokan koputtamista olla, kumpi osapuoli ottelun vie nimiinsä, Oksanen naulaa.
– Se on kuitenkin hyvä muistaa, että kyseinen peli pitää oikeasti pelata, eikä vain luulla, että kyllä tämä tästä hoituu.
– Meillä on aivan tarpeeksi huonoja esimerkkejä alla siitä, kun olemme kuvitelleet pääsevämme helpolla ja niissä kohdin onkin sitten käynyt kylmät, kotkalaiskäskyttäjä muistuttaa.
Lauantaina puolestaan Titaanit isännöi kesän lopulla 20 vuoden tauon jälkeen henkiin herätettyä ja hienon startin Suomi-sarjataipaleelleen saanut Kiekko-Espoota.
Tällä hetkellä sarjataulukon kolmatta sijaa miehittävät espoolaiset ovat jälleen hyvä mittari punanutuille sen suhteen, kuinka hyvin Titaanit pystyy kamppailemaan Suomi-sarjan terävimmän kärjen kanssa kaukalon puolella.
– Kiekko-Espoo on erittäin mielenkiintoinen joukkue ja samalla vastustaja, joka kuuluu sarjan kärkiryhmään, sanailee titaaniluotsi Oksanen.
– Hunters- sekä FPS-taistojen pohjalta uskon, että pystymme aivan tasapäin vääntämään myös espoolaisten kanssa ja siitähän meidän on totta kai lähdettävä, että kotiyleisön edessä kairaamme voiton itsellemme.
Kotivoittoon yltääkseen on Titaanien lyötävä parastaan pöytään ja parhaiten se onnistuu, kun KSOY Areenan lehterit täyttyvät ääriään myöten omiaan kannustavista katsojista.
– Yleisön tuki on aina tarpeen ja toivoa sopii, että he haluavat edelleen olla mukana vuoristorata-ajelussamme ja kannustaa meitä, ”Ölle” kommentoi.
– Ei tämä syksy ole kannattajillemmekaan varmasti helppoa aikaa ollut, mutta siitä huolimatta he ovat jaksaneet hyvin meitä kannustaa ja toivoa sopii, että saamme samanlaista tukea myös jatkossa.
Kaikki peliin punanutun puolesta!
Titaaneissa kolmatta kauttaa hyökkäävä Elmeri Kotro tuskin odotti kahden nousujohteisen ja lopulta pudotuspelikarkeloihin päättyneen sesongin jälkeen nähdynlaista alkua kuluvalle Suomi-sarjarupeamalle.
Synkän alkutaipaleen jälkeen valoa on kuitenkin ollut jo nähtävissä ja se on 25-vuotiaan varakapteenin mukaan saanut ilmeet kirkastumaan myös titaanileirissä.
– Olihan se alku aikamoista rämpimistä niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin, mutta nyt viimeisten viikkojen aikana olemme vihdoin saaneet koneemme käyntiin ja se on näkynyt suoraan otteissamme kaukalon puolella.
– Pelisuunnitelma sekä yhteisesti sovitut asiat ovat alkaneet pikkuhiljaa tulla kaikilla selkärangasta ja ihan jo se on parantanut pelaamistamme monin verroin aiemmasta.
Tulee ei saa kuitenkaan jäädä makaamaan ja liika tyytyväisyyshän tappaa tunnetusti kehityksen. Tähän mennessä pelaamissaan 18 ottelussa 10 (4+6) tehopistettä nakuttanut Kotro näkeekin varsin selkeät seikat, joita parantamalla Titaanien meno kiihtynee entisestään.
– Meidän pitää edelleen parantaa puolustuspelaamistamme ja pyrkiä saamaan omalla alueella virheet minimiin, ”Epe” paaluttaa.
– Toisessa päässä kaukaloa taas meidän pitäisi pystyä rokottamaan selvästi kovemmalla prosentilla vastustajien tekemistä virheistä, eli samat pelilliset asiat ovat edelleen parannuskohteinamme kuin aiemminkin.
Pisteiden teon ohella myös kovana taistelijana titaanivuosiensa aikana tunnetuksi tullut Kotro on mitä erinomaisin esimerkki paasaamaan asenteen merkityksestä jääkiekossa.
– Näytimme viimeistään Huntersia ja FPS:aa vastaan, että pystymme tässä sarjassa voittamaan ihan kenet tahansa, mutta vastavuoroisesti olemme nähneet myös sen, että kykenemme häviämäänkin kaikille vastustajille, KooKoo-kasvatti aprikoi.
– Meillä ei ole vara antaa asennepuolella yhtään löysää saati lähteä yhteenkään peliin sillä ajatuksella, ettemmekö iskisi kaikkea likoon.
– Noutaja nimittäin tulee samantien, mikäli asenteemme ei ole sataprosenttista, Kotro toteaa ykskantaan.
Titaaneille osuukin heti seuraavaksi oikeasti hyvä asennetesti eteen, sillä kotkalaisia lokakuun alussa KSOY Areenalla kylvettänyt HC Giants isännöi punanuttuja ”pikkulauantain” kunniaksi omassa kotikaukalossaan.
– Aika paljonhan siitä edellisestä keskinäisestä ottelustamme jäi hampaankoloon tavaraa, varsinkin kun HC Giants kävi meidät Kotkassa voittamassa, ”Epe” muistelee suu mutrussa.
– Sen seurauksena lähdemmekin keskiviikkona makselemaan kalavelkoja korkojen kera takaisin päin ja hakemaan hyvitystä kotiyleisömme edessä kokemallemme nöyryytykselle.
Ennakkoon tasaisen Hollolan vierailun jälkeen Titaanit pääsee hyppäämään jälleen kotiaskiinsa, kun kivikova Kiekko-Espoo tekee ensivisiittinsä Kotkaan.
Lauantaina on siis titaanitähtien lisäksi KSOY Areenan kapeassa kaukalossa pyörimässä myös aikamoinen annos niin Liiga- kuin Mestis-kokemustakin Kim Hirschovitsin ja ex-titaaniduo Markus Hämäläisen sekä Jani Niemisen johdolla.
– Kiekko-Espoo on henkilökohtaisella taidolla mitattuna varmasti yksi sarjan parhaista joukkueista, toteaa Kotro nimivahvasta vastustajasta.
Pelit pelataan kuitenkin aina kaukalossa, eikä nimilistoilla saati vanhoilla meriiteillä ole minkäänlaista merkitystä kumimuikun pudotessa jäähän kamppailun alkamisen merkiksi.
– KSOY Areena on pienen kaukalonsa ja kovaäänisen kotiyleisönsä myötä aika paha paikka vieraille pelata, joten uskon meillä olevan ihan hyvä mahdollisuus kotivoittoon, ”Epe” tuumii ja jatkaa samaan hengenvetoon:
– Se vaatii kuitenkin onnistumista sovituissa asioissa sekä yhteen hiileen puhaltamista koko joukkueelta.
Kotron puheissa koko haastattelun ajan pyörineet sanat asenne, joukkue, yhteen hiileen puhaltaminen, loppuun asti yrittäminen ja taistelu sopivat myös kuin se kuuluisa nyrkki silmään kyseiseen kaveriin, jota punanuttujen varakippari kehottaa seuraamaan ”sillä silmällä” kuluvan kiekkoviikon koitoksissa.
– Suomi-sarjan kovin asennepelaaja Tino Hovi on todellakin seuraamisen arvoinen kaveri kaukalossa, Kotro naurahtaa.
– Sen minkä ”Japi” taidossa muille häviää, ottaa hän asenteella kiinni ja menee vielä heittämällä ohi!
Punanutut matkustavat keskiviikkona (21.11.) Hollolaan, jossa kello 18:30 alkavassa Suomi-sarjakoitoksessa vastaan asettuu kotijoukkue HC Giants.
Lauantaina (24.11.) Titaanit puolestaan testaa KSOY Areenalla legendaarisen Kiekko-Espoon vireen Suomi-sarjan runkosarjaottelussa, joka polkaistaan käyntiin kello 17:00 alkaen.
Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroa – TERVETULOA!
|