”Peli kerrallaan eteenpäin”

30.11.2018

Vahvassa myötäisessä porhaltava Titaanit lähtee keskushyökkääjä Miro Mänttärin johdolla hakemaan jatkoa orastavalle voittoputkelleen.
Vahvassa myötäisessä porhaltava Titaanit lähtee keskushyökkääjä Miro Mänttärin johdolla hakemaan jatkoa orastavalle voittoputkelleen.

Viime peleistään pelkkiä voittoja tililleen napsinut Kotkan Titaanit pyrkii jatkamaan nousujohteista virettään myös edessä olevan viikonlopun aikana. Jotta kyseinen tavoite toteutuu, on punanuttujen pelaamisen tason säilyttävä korkeana, sillä KSOY Areenalla vastaan asettuvat Haukat ja vieraissa kohdattava D-Kiekko hamuavat niin ikään lisätäytettä omiin pistepussukoihinsa.

Titaanipursi alkaa vihdoin ja viimein olla irti siitä kariskosta, jolle se Suomi-sarjan alkukiihdytyksen aikana rajusti karautti.

Kotkalaisten pelaamiseen on harjoituksissa tehtyjen toistojen ja raa’an työnteon avulla alkanut tulla tarvittavaa päämäärätietoisuutta, joka taas on näkynyt suoraan viime aikojen tuloksissa.

Punanuttua kuudetta kauttaan päällään ylväästi kantava Miro Mänttäri hymähtääkin hyväntahtoisesti, kun mieheltä tivaa parantuneiden peliotteiden taustoja.

– Olemme saaneet lisää järkeä aivan kaikkeen tekemiseemme ja käyneet klišeisesti sanottuna pelaamaan jääkiekkoa, Mänttäri tokaisee ja jatkaa:

– Kaikki ovat alkaneet ajattelemaan peliä puolustus ensin-periaatteella sekä laittaneet kroppaa surutta likoon logon puolesta ja se on näkynyt suoraan viime aikojen tuloksissa.

– Lisäksi maalivahteihimme ovat kumpikin torjuneet edeltävissä otteluissa todella hyvin, joten voimme surutta nojata heihin tukea tarvitsessamme, ”Mänä” hymyilee.

Jääkiekko on siitä mielenkiintoinen pallopeli, että itseluottamus näyttelee siinä todella suurta roolia. Jollei kyseinen ominaisuus ole pelaajalla kunnossa, ei tekemisestä kaukalosta tule sitä kuuluisaa lasta saati *piip*.

Kyseisen tosiasian myöntää myös 24-vuotias keskushyökkääjä Mänttärikin.

– Nuo muutamat kärkiporukoista otetut isot päänahat ovat totta kai kasvattaneet itseluottamustamme ja tiedämme pystyvämme voittamaan ihan kenet tahansa tässä sarjassa, titaanikasvatti kommentoi.

– Se on tuonut rentouden tekemiseemme ja samalla heikoillakin hetkillä usein esiintyvä turha puristaminen on poistunut otteistamme.

Entäpä millä sitten taataan jatkossa se, ettei hyvä myötäinen pääse lopahtamaan punanuttupurren purjeista?

– Kyllä se on ihan kiinni meidän jokaisen pääkopasta – meidän pitää vain antaa rohkeasti palaa, eikä keskittyä miettimään liikaa itse pelien sisällä suuntaan tai toiseen tapahtuvia asioita, Mänttäri naulaa.

– Nöyrästi vain peli kerrallaan eteenpäin ja samanlainen draivi päälle kuin edeltävissä otteluissa, niin hyvä tulee.

Jos on alkanut Titaaneilla peli kulkea, niin samaa voi sanoa myös Mänttäristä itsestään. 12 otteluun kuusi (1+5) tehopistettä nakuttanut ja aina nöyrästi töitä oman joukkueen eteen paiskiva sentteri penää kuitenkin itseltään nähtyä parempia edesottamuksia.

– Onhan se siviilityön ja jääkiekon pelaamisen yhdistäminen aika haastavaa tässä syksyn aikana ollut, ”Mänä” mietiskelee.

– En ole omasta mielestäni päässyt harjoittelemaan riittävästi ja se on heijastunut suoraan pelaamiseeni, jossa löytyy paljon parannettavaa.

Mänttärille tarjoutuukin tulevan viikonlopun ”tuplapeleissä” oiva paikka oman mielensä rauhoittamiseen, sillä lauantaina Kotkaan saapuva Haukat ja sunnuntaina Jyväskylässä kohdattava D-Kiekko tarjoilevat kumpikin kovat haasteet niin miehelle itselleen kuin muullekin punanuttumiehistölle.

Etenkin Haukkojen kohtaamista Titaanit on odottanut vesi kielellä, sillä järvenpääläiset ovat syksyn aikana ehtineet juottaa kotkalaisille jo muutamaan otteeseen todella karvasta kalkkia, voittamalla punanutut niin Suomen Cupissa kuin Suomi-sarjan alkukierroksillakin.

– Häviäminen ei ikinä ole mukavaa puuhaa, joten kyllähän meillä tietynlainen revanssihenki on vallalla, myöntää Mänttäri.

– Turha kuitenkaan liiaksi miettiä miten edeltävät keskinäiset koitoksemme ovat päättyneet, sillä lauantainen ottelu on kuitenkin vain peli muiden joukossa.

Vaikka kyseessä onkin vain yksittäinen ottelu, josta on jaossa normit kolme sarjapistettä, ei Titaanien ja Haukkojen kohtaamisia voi ikinä minään hajuttomina, mauttomina saati värittöminä pitää.

Joukkueet ovat nimittäin vääntäneet toisiaan vastaan todella tiukkoja ja rutkasti tapahtumia sisällään pitäviä kamppailuita jo auvoisista ”Rautaliiga”-ajoista lähtien, joten samanlainen kiekkoelämys lienee jälleen lauantai-iltana KSOY Areenan lehtereille vääntäytyville katsojille luvassa.

– Onneksi pääsemme pelaamaan kotikaukalossamme, sillä Haukat ei ole ikinä ollut meille mikään helppo pala purtavaksi, ”Mänä” sanailee.

– Olemme kotona pelanneet viime aikoina hyvin ja yleisö on niin ikään tukenut meitä loistavasti, joten toivottavasti sama trendi jatkuu.

Titaanit ei haukkaparven hyökkäyksestä ehdi liiemmin toipua, kun eteen osuu uusi sekä kovaksi tiedettävä koetinkivi.

Punanutut nimittäin mittelevät sunnuntaina LähiTapiola Areenan päiväpelissä voimiaan jyväskyläläisen D-Kiekon kanssa, joka pääsee iskemään selkeästi paremmin levänneenä kotkalaisten kimppuun.

Titaanisentteri Mänttäriä kyseinen ennakkoasetelma ei liiemmin hetkauta, vaan se nostaa pikemminkin vain lisää näyttöhaluja pintaan.

– Innokkaimmat saattavat nukkua hallilla ja olla siten heti kukonlaulun aikaan valmiina lähtöön, mies velmuilee, kun puheeksi ottaa reilun 10 tunnin lepoajan ennen vierasreissuun starttaamista.

– On näitä pelejä aiemminkin pelattu puoleltapäivin, joten ei se vaadi oikeastaan mitään muuta kuin entistä tarkemman valmistautumisen ja hyvän tankkauksen sekä levon edeltävän illan ottelun jälkeen.

Mänttärin mainitsemien tukitoimien onkin syytä olla Titaaneilla timanttia, sillä punanuttuja kylään odotteleva D-Kiekko on yksi kuluvan kauden suurimmista yllättäjistä ja positiivisista tarinoista Suomi-sarjassa.

Jyväskyläläiset ovat kivunneet vahvan joukkuepelaamisen ja kovaan tahtiin maaleja mättävän hyökkäyskalustonsa avulla aivan sarjan terävimpään kärkeen, joten mikään helppo peli ei punanutuille ole raskaan kiekkoviikon päätteeksi luvassa.

– D-Kiekko pelaa todella fiksua jääkiekkoa ja varsinkin leveässä kotikaukalossaan he pyrkivät hyödyntämään sulavaa kiekon liikutteluaan, toteaa vihulaiselle vajaa kuukausi takaperin jatkoajalla maalein 2-3 yhdessä muun titaanimiehistön kanssa häviämässä ollut Mänttäri.

– Meidän pitää hyvän liikkeen sekä nöyrän puolustamisen avulla pyrkiä rikkomaan kaverin pelaamista ja eiköhän Monsignore [Marko] Oksaselta tule vielä ne viimeiset vinkit, jolla hoidamme homman himaan.

Jotta Titaanit onnistuu viikonlopun tavoitteessaan eli kahden voiton nappaamisessa, on kotkalaisten tietenkin puolustettava hyvin ja vastavuoroisesti lyötävä riittävä määrä kiekkoja vastapuolien nuottiin.

Mänttäri nostaakin juuri näistä syistä esiin tulokaskauttaan punanutussa hyökkäävän pitkänhuiskean SaiPa-kasvatti Santeri Suikkasen, joka on pikkuhiljaa lunastamassa niitä ennakko-odotuksia, joita miehen niskaan ennen kautta lasetettiin.

– Kyllähän tuo meidän oma patriklaineemme on alun pienen hakemisen jälkeen alkanut viimeisimmissä peleissämme näyttää maagisia taitojaan, ”Mänä” veistelee.

– ”Sunen” kädet ovat puhdasta samettia ja kuti irtoaa sen verran vihaisesti, että maaleja on jatkossa odotettavissa kahmalokaupalla.

– Hän on muutenkin todella mukava ja nöyrästi joukkueen etua aina ensiksi ajatteleva pelimies, jonka oikeastaan ainoa miinus on lappeenrantalaisuus, Mänttäri päättää nauraen.

Kun on vauhtiin päästyy, niin antaa mennä vaan!

Kahdeksasta viime pelistään viisi voittanut ja yhteensä 16 pistettä napsinut Titaanit on päävalmentajaksi lokakuun alussa tulleen Marko Oksasen hyppysissä alkanut näyttää aina vain entistä enemmän yhteen hiileen puhaltavalta ja nöyrästi omaa pelitapaa toteuttavalta jääkiekkojoukkueelta.

Kyseinen asia oli toki odotettavissakin, kun Oksasen paluu punanuttupurren ruoriin varmistui, mutta oman aikansa ja vuoristoratamaisen matkansa se kuitenkin otti, ennen kuin palaset alkoivat loksahdella paikalleen.

Ei olekaan kovin suuri ihme, että titaanipiiskuri on varsin tyytyväinen joukkueensa nykyiseen menoon, jonka kokenut kiekkomies mies soisi samalla jäävän muuttumattomaksi myös jatkoa silmällä pitäen.

– Ainakin toistaiseksi saimme sen vuoristorata-ajelun lopetettua ja toivoa sopii, että se on myös pysyvää, Oksanen kommentoi.

– Hyvät merkit ovat joka tapauksessa ilmassa sille, että suuntamme on selkeästi parempaan päin ja nyt vain pyrimme vakauttamaan pelaamisemme tason nähdynlaiseksi sekä jatkamaan siitä, mihin viime lauantaina jäimme.

Herää tietenkin kysymys, että millä keinoilla kyseinen vakaampi meno saadaan aikaiseksi?

– Laadukkaalla puolustus- ja vielä entistä paremmalla hyökkäyspelaamisella – silloin tulosta on varmasti luvassa, lataa Oksanen suoraan vastapalloon.

Kahden pisteen keskiarvolla lisätäkyjä edeltävistä otteluistaan napsinut Titaanit on samalla parantanut sijoitustaan sarjassa, keikkuen tällä hetkellä jo karsintaviivan paremmalla puolella.

Nälkä tunnetusti kasvaa kuitenkin syödessä ja vaikka ero pudotuspeleihin oikeuttaviin sijoituksiin on vielä reilun 10 pisteen verran, elää unelma ”kevään kovista” peleistä taas punanuttujen mielissä.

Päävalmentaja Oksanen haluaa kuitenkin hienoisesti toppuutella puheita mahdollisista pudotuspeleistä ja keskittää kaikkien tarmon vain ja ainoastaan nykyhetkeen.

– Vaikka olemmekin nyt voittaneet pelejä, niin silti meidän on tässä kohtaa aivan turha tuijotella sarjataulukkoa, ”Ölle” tokaisee.

– Tiedämme kaiken olevan omissa käsissämme, mutta meidän on kuitenkin nyt mentävä vain nöyrästi peli kerrallaan eteenpäin.

– Eli toisin sanoen meidän on pyrittävä saamaan tekemisemme päivästä toiseen riittävän vakaalle tasolle ja kerättävä sen avulla niin paljon pisteitä kuin mahdollista, jonka jälkeen voimme sitten katsoa mihin ne lopulta riittävät, kotkalaiskäskyttäjä selventää.

Ensimmäinen mahdollisuus edessä olevan viikonlopun osalta lisäpisteiden poimimiseen tarjoutuu lauantai-iltana, kun Haukat lennähtää Järvenpäästä KSOY Areenan totutusti lämpimänä hohkaavaan pätsiin.

Sami Heleniuksen luotsaama vihulainen on kuluvalla kaudella ollut punanutuille kenkkumainen vastustaja, sillä järvenpääläiset ovat onnistuneet kylvettämään Titaaneita sekä Suomen Cupissa että Suomi-sarjassa.

Järvenpäässä syyskuun lopulla mitelty kamppailu kääntyi lopulta Haukkojen eduksi maalein 4-2, joten Titaaneille tarjoutuu kotiyleisönsä edessä paikka ottaa revanssi entisillä titaanipelaajilla Vikke Terholla, Joonas Kirjosella sekä Nikolas Ulessilla marinoidusta haukkaparvesta.

– Haukkoja vastaan meidän pitää kaivaa omat vahvuutemme esiin, tehtävä perusasiat hyvin ja pyrittävä pelaamaan sekä keskittymään nimenomaan omaan pelaamiseemme, Oksanen paaluttaa.

– Toivottavasti niistä tappioista on jäänyt pelaajilla sopivasti hampaankoloon tavaraa, jonka siivittämänä kykenemme kääntämään vaa’an toiseen asentoon.

Jos jo lauantainen kamppailu on kotkalaisille kova pala purtavaksi, niin eipä urakka liiemmin helpotu seuraavanakaan päivänä, sillä omassa kotikaukalossaan punanuttuja isännöivä D-Kiekko on ollut suorastaan hävyttömän kovassa vireessä edeltävissä otteluissaan.

Jari Tapperin valmentama jyväskyläläispoppoo on nimittäin voittanut yhdeksän viimeisestä kymmenestä kamppailustaan ja se ainoa tappiokin on tullut vasta voittolaukauskilpailussa HCIK:lle.

– D-Kiekko kuuluu sarjan selkeisiin kärkijoukkueisiin, joten ihan jo se fakta motivoi meitä iskemään parastamme pöytään ja pelaamaan nöyrästi sunnuntaina Jyväskylässä, toteaa titaanipiiskuri Oksanen.

D-Kiekko on myös onnistunut aiheuttamaan kuluvalla kaudella harmaita hiuksia Titaaneille, joukkueen käytyä kuukausi takaperin hakemassa ex-titaani Joni Kallion johdolla Kotkasta nimiinsä varmasti makea 2-3-jatkoaikavoitto.

– Näimme edellisessä keskinäisessä kohtaamisessamme, että pystymme myös jyväskyläläiset hyvänä päivänämme kaatamaan, kunhan vain jätämme muutamat virheet pois repertuaaristamme, kannustaa ”Ölle” omaa miehistöään.

Edes se seikka, että LähiTapiola Areenalla pistetään hieman poikkeukselliseen kellonaikaan ”jalalla koreasti”, ei saa rauhallisuuden perikuvana tunnetun titaaniluotsin mieltä järkkymään.

– Se kuuluu tähän sarjaan ja sen luonteeseen, joten turha siitä on sen enempää murehtia, Oksanen rupattelee levollisena.

– Meidän pitää vain hoitaa palautuminen, tankkaaminen ja valmistautuminen mahdollisimman hyvin, jotta olemme välittömästi taistelemaan ottelun voitosta, kun kiekko sunnuntaina putoaa jäähän.

Titaanien ja Haukkojen välinen Suomi-sarjataisto polkaistaan KSOY Areenalla lauantaina (1.12.) käyntiin kello 17:00 alkaen.

Liput kamppailuun maksavat 10 ja 7 euroaTERVETULOA!

Sunnuntaina (2.12.) punanutut matkustavat puolestaan Jyväskylän LähiTapiola Areenalle, jossa kello 13:00 alkavassa Suomi-sarjakoitoksessa vastaan asettuu D-Kiekko.