Uutiset ja artikkelit

Titaanit taipui taas tappioon

9.1.2026
Kuluvan kauden neljäs Seiskatien herruustaisto noudatteli lopputulemassaan aiempia Titaanien ja Huntersin välisiä koitoksia, joskin nyt maalilukemat olivat selkeästi tasaisemmat. Punanuttujen peliin onnistui tällä kertaa erinomaisesti, mutta mitä pidemmälle kamppailu eteni, sitä selkeämmin myös porvoolaiset saivat omaa koneistoaan käyntiin ja kipusivat sen myötä ensiksi takaa rinnalle sekä lopulta isäntien ohi 2-3 (2-0, 0-2, 0-1) –tuloksen siivittämänä.

”Isät vastaan pojat”

3.1.2026
Kun olet jääkiekko-ottelussa aivan kaikessa mahdollisessa vastapuolta yksi, kaksi tai jopa viisikin napsua suurin piirtein kokoajan perässä, ei silloin yleensä hyvä heilu. Noh… niin ei heilunut lauantaina Karhulassakaan, jossa vieraillut suomisarjataulukon kakkonen LeKi pisti ensimmäisten seitsemän peliminuutin aikana laukomiensa viiden täysosuman siivittämänä välittömästi voittotaistelun pakettiin ja lasketteli lopulta aikamoiseksi maalintekokilpailuksi äityneessä kamppailussa selkeään 6-11 (1-5, 2-2, 3-4) –vierasvoittoon.

Hyvää uutta vuotta!

31.12.2025
Käsillä on jälleen se aika, kun ihmiset saavat aihetta juhlaan, paukuttelevat raketteja ja toivottavat samalla tervetulleeksi uuden vuoden.

Koko perheen maksuton ”Energiaa jäällä” –luistelutapahtuma 3.1.2026!

30.12.2025
Titaanit ja Kymenlaakson Sähkö Oy järjestävät yhteistyössä koko perheen maksuttoman ”Energiaa jäällä” –luistelutapahtuman Kotkan kilpajäähallilla kuluvan viikon lauantaina (3.1.) kello 14:30 – 16:00 välisenä aikana.

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2026!

23.12.2025
Kulunut kiekkovuosi 2025 vetelee viimeisiään, joten on aika juhlistaa sekä mennyttä että siirtää kaitseita jo kohti tulevaa joulun ja uuden vuoden merkeissä.

Kohta taas paukkuu ja poksahtelee – mistä ilotulitteet juhlaan?!

22.12.2025
Titaanit ja HKKJ U18:sta järjestävät uudenvuoden ilotulitemyynnin Kotkan Energia Areenan monitoimitilassa Karhulassa!

Mikko Kuikka tarttuu titaanimiehistön ohjaksiin

10.12.2025
Tukevasti jumbosijalle käynnissä olevan suomisarjakauden 2025–2026 runkosarjassa jämähtänyt Titaanit vaihtaa päävalmentajaa.

Hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää!

6.12.2025
Tänään tulee kuluneeksi 108 vuotta siitä päivästä, kun eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen.

Joulukuu 2027

Ei tapahtumia
Joulukuu 2027
48 1 2 3 4 5
49 6 7 8 9 10 11 12
50 13 14 15 16 17 18 19
51 20 21 22 23 24 25 26
52 27 28 29 30 31

RSS ATOM