Tilastojen taikaa: Pyry Hockey – Titaanit

7.3.2024

Titaanit ja Pyry ratkaisevat Nokian perjantai-iltaisesta koitoksesta alkaen sen, kumpi tiensä välierävaiheeseen selvittäneistä joukkueista jatkaa kevättään finaalipelien merkeissä!
Titaanit ja Pyry ratkaisevat Nokian perjantai-iltaisesta koitoksesta alkaen sen, kumpi tiensä välierävaiheeseen selvittäneistä joukkueista jatkaa kevättään finaalipelien merkeissä!

Nokialla perjantaina starttaavassa Suomi-sarjan pudotuspelien välierävaiheen toisessa otteluparissa vastakkain asettuvat Titaanit ja Pyry Hockey ansaitsevat ihan jo kuluvan kiekkokevään otteidensakin myötä tulla ”läpivalaistuiksi” tilastoja vertailemalla.

Titaanit ja Pyry Hockey, nuo kaksi Suomi-sarjan vakiokalustoon jo pitkään kuulunutta joukkuetta, joiden kumpaisenkin seurahistoriasta löytyy yksi kappale Suomen kolmanneksi korkeimman sarjatason mestaruuksia.

Kotkalaiset nappasivat kyseinen pystin haltuunsa keväällä 2007 tapahtuneen viimeisimmän Mestis-nousunsa yhteydessä, kun taas nokialaisilla kokemus on selkeästi tuoreempi, viime kevään päättyessä Pirkanmaan sydämessä hartaasti odotettuihin mestaruusjuhliin.

Käynnissä olevalla kaudella Pyry on jatkanut siitä, mihin se edeltävällä jäi, sillä nokialaiset hallitsivat lähestulkoon alusta loppuun asti sekä runko- että ylempää jatkosarjaa, vieden lopulta molemmat välitittelit nimiinsä ja päästen näin ollen piikkipaikalta pudotuspeleihin.

Titaanit puolestaan onnistui pitkästä aikaa pelaamaan erittäin tasapainoisen ja menestyksekkäänkin rupeaman, ollen niin runko- kuin ylemmässä jatkosarjassakin 6. sijalle terävimmän kärjen välittömässä vanavedessä.

Pudotuspelipaikkansa näin ollen jo hyvissä ajoin varmistaneet nokialaiset ja kotkalaiset ehtivät perussarjan aikana iskeä kolmesti yhteen, voittojen mennessä Pyryn nimiin 3-1-lukemin.

Pyry avasi keskinäisten taistojen voittohanansa syyskuun lopulla (30.9.) Nokialla pelatussa pelissä, jossa Titaanit tosin teki avausmaalin, mutta otti sen jälkeen kuusi isäntien iskua vastaan, sinetöiden lopulta kahinan 6-2-päätösluvut vajaat puolitoista minuuttia ennen täyttä aikaa.

Punanuttujen onnistui kuitenkin pistää puntit tasoihin joulukuun alussa (9.12.) väännetystä koitoksessa, joka oli yksi Titaanien kokonaisvaltaisesti parhaista peliesityksistä runkosarjassa, sillä Pyry pysyi kolmannen erän kahdesta kavennusmaalistaan huolimatta lähes täysin isäntiensä aisoissa 5-2-lukemiin päättyneessä kamppailussa.

Tammikuussa (19.1.) Kotkassa toistamiseen peräjälkeen pelatussa runkosarjaottelussa Pyry oli selvästi terävämpänä liikenteessä, ja vaikka Titaanit iskikin taas avausmaalin, marssivat nokialaiset tasaisen tappavalla tahdilla lopulta selkeään 3-6-vierasvoittoon sen suurempia nikottelematta.

Neljännen kerran joukkueet ottivat erää ylemmässä jatkosarjassa, kun helmikuun puolenvälin tietämillä (11.2.) mitelty matsi starttasi jälleen kotkalaisten kannalta vahvalla rynnistyksellä, mutta 0-2-maalin jälkeen herännyt Pyry painoi jälleen yhtäjaksoisen ”vitosen suoran” punanuttujen rysään, jonka seurauksena Titaanien päätöserässä tekaisema 5-3-osuma jäi pelin viimeiseksi.

Vaikka runko- ja ylemmän jatkosarjan voittoihin liihotellut Pyry keskinäisissä kapinoissa Titaaneita edellä olikin, on pudotuspelimaailma täysin oma juttunsa ja silloin entisillä teoilla ei liiemmin ole enää merkitystä, joskin niistä voi ainakin jonkinlaista hyvää mieltä itselleen toki ammentaa.

Titaanien kannalta kriittiseksi asiaksi välierissä nousee vieraspelaaminen, jossa kotkalaiset ovat kokoajan menoaan parantaneet, mutta Nokialla ei punanuttujen voittoa ole miesmuistiin todistettu, joten siinä Max Waltherin johtamilla joukoilla on pähkinää kerrakseen pureskeltavissa.

Pyry sen sijaan on tuttuun tapaansa ollut koko kuluvan kauden tasaisen varma suorittaja niin kotona kuin vieraissakin, vertautuen välillä jopa saksalaiseen konemaisuuteen olevaan lähes pysäyttämättömään voimaan.

Täysin ”kuolematon” Toni Rautakorven luotsaama nokialaisyhdistelmäkä ei kuitenkaan ole, joten juuri siinä piilee punanuttujen sauma yllätykseen. Luvassa onkin näin ollen aikamoinen henki vastaan materia –taistelu, jossa armoa ei anneta, saati myöskään liiemmin pyydetä.

Huomionarvoista kyseisen välieräparivaljakon historiassa on se, että kotkalaiset sekä nokialaiset ovat kohdanneet toisensa kaksi kertaa aiemmin kevään kivikovissa karkeloissa.

Keväällä 2018 Pyry oli voitoin 3-0 parempi puolivälierävaiheessa ja keväällä 2021 nokialaiset pudottivat Titaanit jatkosta ”villi kortti” –kierroksella otteluvoitoin 2-1.

Joko siis vihdoin olisi punanuttujen vuoro näyttää ne kuuluisat närhet pelivärkit Pyrylle, vai noudattavatko nokialaiset vanhaa viisautta eli ei kahta, ilman kolmatta yhtä tarkasti, kuin piru lukee raamattua?

Oli niin tahi näin, on tilastot joka tapauksessa nyt syytä heittää romukoppaan ja keskittyä nauttimaan niistä hetkistä, joita se Titaanit ja Pyry tulevat edessä siintävässä välieräsarjassa kannattajilleen sekä muille suomisarjajääkiekkoilusta kiinnostuneille tahoille tarjoilemaan!
 



PARHAAT PISTEMIEHET JOUKKUEIDEN KESKINÄISISSÄ KOHTAAMISISSA


Titaanit – Miika Herrala 4. 3+3= 6p & Valtteri Tamminen 4. 0+4= 4p
Pyry Hockey – Valtteri Mäkiviinikka 4. 7+3= 10p & Lassi Korpela 4. 0+7= 7p
 



TITAANIT


Joukkueen kotisivut: www.titaanit.fi
Kotipaikkakunta: Kotka
Vastuuvalmentaja: Max Walther
Kapteeni: Petteri Paajanen

Sijoitus Suomi-sarjan runko- ja ylemmässä jatkosarjassa: 6.
Tehdyt maalit: 112
Päästetyt maalit: 111
Rangaistusminuutit: 492
Yleisökeskiarvo: 322

Paras pistemies: Miika Herrala 29. 13+21= 34p
Paras maalintekijä: Simo Kauppinen (16)
Jäähykuningas: Michael Pereira (62min)
Eniten pelannut maalivahti: Niko Tammi 28. pmk 3.00 / 91,84 %

Paras pistemies puolivälierissä: Vili Kolsi 5. 4+2= 6p
Paras maalintekijä puolivälierissä: Vili Kolsi (4)
Jäähykuningas puolivälierissä: Jaami Jokinen & Simo Kauppinen (6min)
Eniten pelannut maalivahti puolivälierissä: Niilo Pussinen 4. pmk 1.17 / 95,45 %
 



PYRY HOCKEY


Joukkueen kotisivut: www.pyryhockey.com
Kotipaikkakunta: Nokia
Vastuuvalmentaja: Toni Rautakorpi
Kapteeni: Valtteri Ylitalo

Sijoitus Suomi-sarjan runko- ja ylemmässä jatkosarjassa: 1.
Tehdyt maalit: 152
Päästetyt maalit: 108
Rangaistusminuutit: 323
Yleisökeskiarvo: 399

Paras pistemies: Valtteri Mäkiviinikka 31. 26+23= 49p
Paras maalintekijä: Valtteri Mäkiviinikka (26)
Jäähykuningas: Tuukka Mäntymäki (54min)
Eniten pelannut maalivahti: Ossi Mäkinen 18. pmk 2.87 / 91,48 %

Paras pistemies puolivälierissä: Tuukka Mäntymäki 3. 5+2= 7p
Paras maalintekijä puolivälierissä: Tuukka Mäntymäki (5)
Jäähykuningas puolivälierissä: Joel Pelttari (18min)
Eniten pelannut maalivahti puolivälierissä: Veli-Matti Mäkinen 3. pmk 1.00 / 97,46 %
 

IT'S PLAYOFF TIME, BABY!