Kuusi jatkajaa – Lakimo KooKoosta

10.5.2016

Titaaneille päättyneellä kaudella 26 osumaa laukonut Santeri Kunttu pukeutuu punanuttuun myös syyskuussa alkavissa Suomi-sarjakarkeloissa.
Titaaneille päättyneellä kaudella 26 osumaa laukonut Santeri Kunttu pukeutuu punanuttuun myös syyskuussa alkavissa Suomi-sarjakarkeloissa.

Titaanien Suomi-sarjamiehistö kaudelle 2016–2017 jatkaa tasaisesti kasvamistaan. Kuuden viime kaudelta tutun jatkajan lisäksi punanutut vahvistuvat KooKoon A-nuorista siirtyvällä Niko Lakimolla.

Titaanit on tehnyt yksivuotiset pelaajasopimukset keväällä II-divisioonan Etelä-lohkon mestaruutta punanutussa juhlineiden Juho Saarilehdon, Marko Puhakan, Santeri Kuntun, Ville Myyryläisen, Juho Luukkosen ja Joni Jokilan kanssa.

Edellä mainitun kuusikon kanssa solmitut jatkosopimukset lämmittivät suuresti kotkalaisjoukkueen pääkäskijä Mika Piispasen mieltä.

– Jatkosopimuksen tehneet kaverit ovat kaikki viime kauden joukkueen runkoa, Piispanen myhäilee.

– He takaavat yhdessä aiemmin sopimuksen solmineiden pelaajien kanssa päivittäiselle tekemisellemme vahvan peruspohjan, jonka päälle on hyvä rakentaa.

Puolustajan paikalta 27 ottelussa 12 (3+9) tehopistettä tekaissut 19-vuotias Saarilehto sekä niin ikään pakkina 31 taistoa tehoin 5+13 luutinut Puhakka, 24, kuuluivat männäkaudella punanuttujen peräpään kiekolliseen osastoon.

Hyökkäyspäässä häärinyt kolmikko Myyryläinen, 22, (31. 15+14=29p), Luukkonen, 21, (29. 17+14=31p) ja 22-vuotias Kunttu (32. 26+30=56p) tulittivat puolestaan vihulaisten maaliverkon tämän tästä kireälle kaukalossa ollessaan.

– Omavaraisuus on tärkeä asia ja varsinkin, kun meiltä löytyy omasta takaa ratkaisuihin pystyviä pelaajia, ei heitä täten tarvitse muualta lähteä joukkueeseen metsästämään, toteaa titaaniluotsi Piispanen.

Titaaneissa syksyllä jo kahdeksannen kautensa edustustasolla aloittava 27-vuotias Jokila (32. 10+13=23p), edustaa puolestaan jääkiekkojoukkueissa aina tarvittavaa kokemuksen mukanaan tuomaa rutiinia ja raakaa sekä työntekoa pelkäämätöntä voimaa.

– Kuten sanoin jo aiemmin, pitää joukkueessa ehdottomasti olla kokeneempiakin pelimiehiä, selventää Piispanen näkökantaansa.

– Joni tuo nuoreen ryhmäämme äijämäisyyttä, urheilullisuutta ja ennen kaikkea tekemisen meininkiä.

”Rauhoitamme hetkeksi tilanteen”

Kuuden jatkosopimuksen vastapainoksi Titaanit on tehnyt myös ensimmäisen ulkopuolisen hankintansa, kun koko tähänastisen uransa Kouvolassa viettänyt Niko Lakimo, 20, siirtyy punanuttuun yksivuotisella pelaajasopimuksella.

Viime kaudella KooKoon A-nuorten SM-liigamiehistössä täyden rupeaman tahkonnut Lakimo merkkautti tilastoihinsa 46 kamppailua ja kuusi (2+4) tehopistettä.

– Niko vakuutti meidät osaamisellaan jo kuukausi takaperin järjestämässämme try-out –tapahtumassa ja mitä olen kaverin harjoittelua viimeiset viikot seurannut, on hänellä kova halu kehittyä sekä mennä urallaan eteenpäin, kehaisee Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen.

Punanutussa pelaamisen lisäksi Kotkaan opiskelujen perässä tuleva Lakimo ei täysin untuvikko miesten peleissä enää ole, sillä keskushyökkääjän vyöltä löytyy myös kausien 2011–2015 ajalta tukku pelejä KooKoo-65:sen silloisten Suomi-sarja- ja II-divisioonajoukkueiden riveistä.

Neljättä viikkoa kesäharjoittelua tekevä Titaanit aikoo nyt hetkellisesti ottaa ”aikalisän” sopimusten teon saralla, johon kasassa oleva 14 sopimuspelaajan runko antaa hyvän selkänojan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kotkalaisleirissä oltaisi pelaaja-asioiden suhteen jatkossakin hereillä.

– Meillä on kesäharjoitusringissämme kokoajan mukana iso nippu vielä sopimuksettomia pelaajia, joita katsastamme ”sillä silmällä” läpi, Piispanen tokaisee.

– Ensi kauden joukkueen runko on nyt kuitenkin käytännössä jo kasassa, joten rauhoitamme hetkeksi tilanteen sopimusten teon osalta.

– Pidämme toki siitä huolimatta kokoajan silmät auki sekä korvat höröllä ja tarkastelemme tilannetta sen suhteen, minkälaisia vahvistuksia tulemme vielä joukkueeseemme tarvitsemaan ennen syyskuussa alkavaa sarjakautta, titaanipiiskuri kommentoi.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 20162017!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!