Näin pelataan Suomi-sarjassa 2016–2017

16.5.2016


Sunnuntaina Tampereella pidetyssä Suomi-sarjajoukkueiden palaverissa nivottiin yhteen kauden 2016–2017 pelaamistapa niin runkosarjan, pudotuspelien kuin karsintojenkin osalta.

Suomi-sarjan runkosarja pelataan syyskuun puolivälissä (16.–18.9.) alkavalla kaudella 2016–2017 jo neljännen kerran perättäin läpi kutakuinkin saman kaavan mukaisesti.

Runkosarjassa jokaiselle joukkueelle kertyy yhteensä 36 ottelua, jotka koostuvat kaksinkertaisesta sarjasta (30 ottelua) sekä neljän joukkueen lohkoihin jaetuista ja kaksinkertaisina pelattavista välisarjoista (6 ottelua).
 

VÄLISARJALOHKOT KAUDELLA 2016–2017:

 

1.)

D-KiekkoJHTRiemuU.A.I.K

2.)

Karhut HTKOOVEEPyryS-Kiekko

3.)

HuntersKetteräKiekkokoplaTitaanit

4.)

FPSHC IndiansKJTVG-62



Runkosarjan päätyttyä kahdeksan (8) parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee Suomi-sarjan pudotuspeleihin, jotka pelataan läpi ”paras viidestä” –menetelmällä (kolme voittoa).

Puolivälierissä kohtaavat siis runkosarjan 1. ja 8., 2. ja 7., 3. ja 6. sekä 4. ja 5. Välierissä iskevät yhteen puolestaan runkosarjassa parhaiten ja huonoiten sijoittuneet jatkoonpääsijät sekä toiseksi parhaiten ja huonoiten sijoittuneet jatkoonpääsijät.

Välierien otteluparien voittajat selvittävät tiensä Mestiksen karsintasarjaan, jossa ne kohtaavat Mestiksen runkosarjassa pahnanpohjimmaisiksi sijoittuneet kolme joukkuetta kaksinkertaisena pelattavassa sarjassa, jonka kaksi parasta lunastaa itselleen paikan Mestiksessä kaudelle 2017–2018.

Mestiksen karsintasarjan viimeisellä ottelukierroksella ratkaistaan myös Suomi-sarjan mestari kauden 2016–2017 osalta, Suomi-sarjajoukkueiden kesken pelattavassa keskinäisessä ottelussa, jossa kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella.

Suomi-sarjan runkosarjassa sijoille 9.–12. sijoittuneet joukkueet lopettavat kautensa runkosarjaan, kun taas sijoille 13.–16. sijoittuneet pelaavat putoamiskarsintaottelut ”paras viidestä” –menetelmällä (kolme voittoa).

Putoamiskarsintojen otteluparien häviäjät jatkavat Suomi-sarjan karsintasarjaan yhdessä II-divisioonista tulevien lohkovoittajien kanssa. Suomi-sarjan karsintasarjan pelaamistapa päätetään, kun on tiedossa II-divisioonista karsintaan halukkaiden lohkovoittajien määrä.

Karsintasarjasta yksi joukkue pääsee Suomi-sarjaan kaudeksi 2017–2018.

Mikäli II-divisioonista ei tule yhtään halukasta karsijaa, tahkoavat Suomi-sarjan putoamiskarsintojen otteluparien häviäjät keskinäisen ”paras viidestä” –menetelmällä (kolme voittoa) pelattavan sarjan, jonka voittaja säilyy Suomi-sarjassa ja häviäjä putoaa II-divisioonaan kaudeksi 2017–2018.

Sarjapaikka kaudeksi 2017–2018 vaatii Suomi-sarjan lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta.

Suomen Jääkiekkoliiton aiheesta julkaisema tiedote löytyy täältä.
 

TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 20162017!

OLE NOPEA JA VARAA OMASI!