|
Vuosina 1955–1958 ja 1964–1971 viimeksi pelattu jääkiekon Suomen Cup tekee paluun kiekkokalenteriin syksyllä 2017.
Jääkiekkoliiton uudelleen ”henkiin herättämä” Suomen Cup on otettu seurakentällä vastaan suurella mielenkiinnolla ja innostuksella, sillä mukaan ovat ilmoittautuneet kaikki Mestistä ja Suomi-sarjaa pelaavat seurat sekä kaiken kaikkiaan 27 II-divisioonaseuraa eli yhteensä 54 joukkuetta.
Sarjakauden otteluohjelman ollessa tiukka, pelataan Suomen Cup ensimmäisenä syksynä kokonaisuudessaan ennen sarjakauden alkua. Tämä palvelee kaikkia sarjoja erityisesti tulevana syksynä, sillä myös Mestis-kausi käynnistyy totuttua myöhemmin syyskuun lopulla (29.9.).
– Suomen Cupin ensimmäisen kauden tavoitteena on saada harjoitusotteluille enemmän merkitystä, kertoo Jääkiekon Sarjaseurat ry:n puheenjohtaja Tuomas Haanpää.
– Nyt joukkueet pääsevät pelaamaan uusia vastustajia vastaan, mikä tekee otteluista uudella tavalla merkityksellisiä.
Suomen Cupin ottelut tullaan pelaamaan perjantaisin 11. elokuuta alkaen. Otteluparien arvonta ensimmäisille kierroksille perustui maantieteelliseen jakoon ja myös muille kierroksille otteluparit tullaan arpomaan.
Kotkan Titaanien urakka kilpailussa alkaa 2. kierrokselta (18.8.), kun punanutut matkustavat Varkauteen mittaamaan viime kaudella II-divisioonan Savo-Karjalan lohkossa välieriin saakka yltäneen Warkiksen pelitaidot.
– Suomen Cup on erittäin mielenkiintoinen lisäys harjoituskauden otteluohjelmaan ja lähdemme totta kai suurella innolla mukaan tähän touhuun, toteaa Titaanien joukkueenjohtaja Juho Hannukainen.
– Warkis on ennakolta varsin tuntematon vastus, muttei todellakaan mikään pelkkä pala kakkua. Eivätköhän isännät tule Luode Areenallaan tarjoamaan meille oikein kunnon perjantailöylyt.
3. kierroksella taistoon mukaan liittyvät Mestis-joukkueet pelaavat ensimmäiset ottelunsa vieraskentällä, tarjoten näin ollen Suomi-sarja- ja II-divisioonaseuroille mahdollisuuden varainhankintaan sekä tuoden samalla Suomen toiseksi korkeinta sarjatasoa tutummaksi myös muillakin kiekkopaikkakunnilla.
Mikäli Titaanit siis onnistuu Warkiksen kepittämään, kohtaavat kotkalaiset hyvin suurella todennäköisyydellä Suomen Cupin 3. kierroksella (25.8.) Kotkassa jonkin kahinoissa mukana olevista 12:sta Mestis-seurasta.
– Mestis-joukkueiden mahdollinen kohtaaminen jatkokierroksilla on jo itsessään sen verran iso porkkana, että uskon meidän lyövän kaiken osaamisemme ja taistelutahtomme likoon näissä kekkereissä heti alusta lähtien, Hannukainen tokaisee.
Suomen Cupin mestariyhdistelmä on lopullisesti selvillä perjantai-iltana 22. syyskuuta eli vain päivää ennen Suomi-sarjan runkosarjan alkua (23.–24.9.).
– Jokaista peliä lähdetään tietenkin aina voittamaan, jonka myötä tavoitteenamme on napsia kierros kerrallaan vastustajien päänahkoja vyöllemme ja lopulta nostella pyttyä ilmaan finaalin päätteeksi, Hannukainen selventää punanuttujen päämäärää.
Uutinen Suomen Cupin paluusta löytyy täältä ja otteluohjelma sekä pelaamistapa täältä. TITAANIEN KAUSIKORTIT OVAT MYYNNISSÄ KAUDELLE 2017–2018! |
---|
OLE NOPEA JA VARAA OMASI! |
|