Uutiset ja artikkelit

Titaanihyökkääjä Juho Luukkonen joutuu kuuden viikon mittaiselle sairauslomalle kotkalaisjoukkueen jääharjoituksissa sattuneen haverin takia.
Titaanien kuluvan kauden toinen harjoitusottelu ei sujunut suunnitelmien mukaisesti. Lumon Areenalla punanuttuja isännöinyt KooKoon A-nuoret oli hieman valmiimpi pelaamaan sekä kamppailemaan kuin vieraansa ja vei näin ollen vauhdikkaan pelin nimiinsä lopulta jatkoajalla lukemin 3-2 (0-1, 1-0, 1-1, 1-0).
Kaksi viikkoa takaperin ”hynttyyt yhteen” heittäneet Titaanit ja Ketterä nytkäyttivät seurayhteistyönsä myös pelaajasiirtojen osalta käyntiin, sillä imatralaisten sopimuspuolustaja Saska Putkonen siirtyy lainalle Kotkaan.
Kooveen harjoitusottelurupeamansa avauksessa kaatanut Titaanit suunnistaa seuraavaksi kohti todellista testiä, sillä punanutut pelaavat meneillään olevan kiekkoviikon aikana peräti kolme kertaa ja kaikki kamppailut mitellään lisäksi vieraskaukaloissa. Kotkalaisjoukkueen henkinen ja fyysinen jaksaminen joutunee siis erittäin kovalle koetukselle.
Tiistaina Kotkassa miteltävä Liigan harjoitusottelu KooKoo – HPK lisää Ilona Areenan myyntipisteiden määrää.
Suomi-sarjakauteen 2017–2018 tiiviisti valmistautuva Kotkan Titaanit on nimennyt joukkueen kapteenistonsa. Punanuttukipparina jatkaa jo männäsesongilla C-kirjainta pelipaitansa rintamuksessa kantanut keskushyökkääjä Roope Lantta.
Kotkan Titaanit avasi lauantai-iltana Tesoman jäähallissa mitellyssä Suomi-sarjan harjoituskoitoksessa kuluvan kiekkokautensa otteluiden osalta. Punanuttuja isännöinyt Tampereen Koovee jäi lopulta vieraidensa jalkoihin erityisesti maalinteon tehokkuudessa, jonka myötä kotkalaiset nappasivat kotiinviemisiksi mukavan voiton maalein 1-3 (0-0, 0-2, 1-1).
Kiekkokausi vuosimallia 2017–2018 polkaistaan Kotkan Titaanien osalta todenteolla käyntiin huomenna lauantaina (12.8.), kun punanutut matkustavat harjoitusottelurupeamansa ensimmäiseen koitokseen Tampereelle.
Kotkan Titaanit ja seuran yhteistyökumppani sekä kyyditsijä Skippy Trans Oy järjestävät maksuttoman linja-autokuljetuksen ensi viikon tiistaina (15.8.) Ilona Areenalla kello 18:30 alkaen miteltävään Liigan harjoitusotteluun KooKoo – HPK.
Keväällä Suomi-sarjasta pudonnut tuusulalainen KJT ilmoitti vetäytyvänsä Suomen Cupista vain muutama päivä ennen sen alkua.
RSS ATOM