Uutiset ja artikkelit

Titaanit osallistuu Suomessa parasta aikaa vietettävään rasisminvastaiseen viikkoon (17.–23.3.2014), ilmaisemalla kotkalaisena jääkiekkoseurana kielteisen kantansa rasismiin Punainen kortti rasismille –haasteen avulla.
Sanotaan, että usko voi siirtää vuoria ja tahto viedä läpi harmaan kiven. Titaanit Akatemia osoitti keskiviikkoiltaisella esityksellään tämän wanhan kansan viisauden todeksi. Punanutut oikeasti tahtoivat voittoa selkeästi peliä isännöinyttä KooKoo-65:sta enemmän, eivätkä taiston tauottua Kuusaan jäähallin valotaululle killumaan jääneet 1-9 (0-2, 1-6, 0-1) –päätöslukemat valehtele yhtään. Sarjanousunsa ensi kaudeksi II-divisioonaan varmistanut Akatemia oli juuri tuon verran isäntiään edellä.
Titaanit Akatemian meno ei hyydy. Punanutut mankeloivat tällä kertaa vieraisilla käyneen Viikingit, vaikkei kyseinen toimenpide kovin helposti onnistunutkaan. Kotkalaiset jaksoivat pelata vieraitaan kovemmalla asenteella täydet 60 minuuttia, jonka myötä Ilona Areenan valotaululla killuivat päätössummerin soimisen jälkeen paljon puhuvat lukemat 8-3 (3-1, 1-1, 4-1).
Ilona Areenan sunnuntaisaunassa riitti jälleen tapahtumia yllin kyllin. ”Rautaliigan” karsintasarjan kotiottelua isännöinyt Titaanit Akatemia esitti 330 katsojalle kutakuinkin kauden parasta peliään kaatamalla maalein 6-4 (3-0, 1-1, 2-3) ajoittain yllättävän kovilla ylikierroksilla käyneen KelA:n.
Titaanit Akatemia sai lauantai-iltana loistavan startin Eteläisen alueen II-divisioonan karsintasarjaan. Punanutut kävivät hienoisten käynnistysvaikeuksien siivittämänä hakemassa Valkealasta murskaavan 1-11 (0-1, 1-3, 0-7) –vierasvoiton päätöserässä täydellisesti kotkalaisten kelkasta pudonneesta ValKista.
Lähde kannustamaan Titaanit Akatemia vierasvoittoon ValKista – otetaan yhdessä Valkeala haltuun!
Viikonloppuna käyntiin polkaistavaan Eteläisen alueen II-divisioonan karsintasarjaan osallistuu tänä keväänä Titaanit Akatemian lisäksi yhteensä kuusi toinen toistaan mielenkiintoisempaa joukkuetta.
Helmikuun lopulla alkava Eteläisen alueen II-divisioonan karsintasarja tuo tullessaan muutoksia Titaanit Akatemian kotipelien lippujen hintoihin ja kausikorttikäytäntöihin.
Suomen Jääkiekkoliitto julkisti Eteläisen alueen II-divisioonan karsintasarjan otteluohjelman.
Kuluvan kuun lopulla alkavaan II-divisioonan karsintasarjaan valmistautuva Titaanit Akatemia vahvistaa rivejään kolmella uudella pelaajalla.
RSS ATOM