Uutiset ja artikkelit

Suomen Jääkiekkoliitto julkisti tiistaina syyskuun puolivälin jälkimainingeissa alkavan Suomi-sarjan runkosarjan alustavan otteluohjelman kaudelle 2021–2022.
Titaanit pelaa syksyllä perinteiseen tapaan tukun harjoitus- ja Suomen Cup-otteluita sekä viimeistelee näin pelikuntonsa minttiin ennen syyskuun 17. päivä käyntiin polkaistavaa Suomi-sarjakautta 2021–2022.
Kesäkuun alusta omatoimiselle harjoitusjaksolle suunnannut Titaanit on saanut viimeisteltyä Suomi-sarjamiehistönsä valmennusryhmän.
Titaanit on tehnyt kovanluokan kiinnityksen pakkikalustoonsa, kun viime kaudella Heinolan Peliittojen riveissä Mestistä pelannut Vertti Vuoksiala tekee paluun punanuttuun!
Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on vahvistanut Suomi-sarjan pelaamistavan kauden 2021–2022 osalta.
Paluun tekevään jääkiekkoilun Suomen Cupiin ilmoittautuivat mukaan kaikki Mestis- ja Suomi-sarjajoukkueet sekä lisäksi 28 joukkuetta 2. divisioonasta.
Titaaniperhe sai toistamiseen lyhyen ajan sisään tietoonsa valitettavan suru-uutisen, kun sana pitkäaikaisen eteläkymenlaaksolaisen seurantoimijan Heikki ”Hessu” Bertlingin kuolemasta tavoitti punanuttuyhteisön.
Alkavaan Suomi-sarjakauteen 2021–2022 perinteiseen tapaan valmistautuva Titaanit löytyy seuran kotisivujen lisäksi myös monista eri sosiaalisen median kanavista.
Titaanit vahvistaa hyökkäyskalustoaan Kalajoen JHT:n riveistä punanuttuun siirtyvällä Oskari Tauriaisella.
Suomen Jääkiekkoliitto on julkistanut Suomi-sarjalisenssin saajat kaudelle 2021–2022. Lisenssikomitean seulan läpäisivät kaikki sitä hakemaan oikeutetut 14 seuraa.
RSS ATOM