Uutiset ja artikkelit

”Rautaliigan” Etelä-lohkon finaaliviikko on jo täydessä vauhdissa, joten on tapojen mukaan aika käydä hieman tilastojen pohjalta läpi mestaruuspokaalista perjantaina sekä lauantaina kilvoittelevia joukkueita eli Titaaneita ja KJT Miehiä.
Lähde kannustamaan Titaanit vierasvoittoon KJT Miehistä – otetaan yhdessä Kerava haltuun!
II-divisioonan Etelä-lohkon mestaruudesta mittelevät Titaanit ja KJT Miehet ovat saaneet sovittua finaaliotteluiden pelipäivät sekä niiden alkamisajat.
Titaanit pelaa tänä keväänä II-divisioonan Etelä-lohkon finaaleissa! Asia varmistui, kun punanutut nollasivat toistamiseen välierävastustajansa HC Vantaan sekä dramaattisia että jännittäviä vaiheita sisältäneessä taistossa maalein 4-0 (1-0, 1-0, 2-0). Ratkaisevaa koitosta oli Ilona Areenalla seuraamassa kuluvan kauden ennätysyleisö – 610 katsojaa.
Tiukoissa ja tärkeissä kevään peleissä kärsivällisyys sekä pienet marginaalit nousevat hyvin usein ratkaisevaan asemaan. Niin kävi myös lauantai-iltana Trio Areenalla mitellyssä ”Rautaliigan” Etelä-lohkon välierien avausosassa, jonka vieraissa pelannut Titaanit kairasi kotijoukkue HC Vantaan suureksi harmiksi lopulta nimiinsä pienimmällä mahdollisella erolla maalein 0-1 (0-0, 0-0, 0-1).
Titaanit sai hieman joulun jälkeen erittäin arvokkaan ”lahjan”, kun syyskauden Savonlinnassa viettänyt Tomi Salovaara päätti tehdä paluun takaisin punanuttuun. Romuluinen hyökkääjä on nimittäin kuin luotu pudotuspelien kiihkeään ja taistelufiiliksellä ryyditettyyn maailmaan, jossa työnteko sekä oman joukkueen eteen pelaaminen nousevat aina arvoon arvaamattomaan.
Niinhän sitä sanotaan, että mitä pidemmälle kevät etenee, sitä paremmiksi pidot joukkueurheilun saralla aina käyvät. Tämä toteamus pitää totisesti kutinsa ”Rautaliigassa”, sillä tulevana viikonloppuna pelattavat Etelä-lohkon välieräsarjat tulevat takuuvarmasti tarjoamaan erilaisia tunnetiloja sekä tapahtumia tuutin täydeltä kummassakin otteluparissa.
Jatketaanpa perinteisen kevät-trendin mukaisesti tilastojen vilkuilua myös II-divisioonan Etelä-lohkon pudotuspelien välierätaistot ensi viikonloppuna keskenään mittelevien Titaanien ja HC Vantaan osalta.
”Rautaliigan” Etelä-lohkon välierissä toisistaan mittaa ottavat Titaanit ja HC Vantaa ovat lyöneet lukkoon sekä pelipäivät että otteluiden alkamisajat.
Eipä ollut HCK Salamoista lauantainakaan Titaanien kaatajaksi. Marssijärjestys kaukalossa kävi aivan alkua lukuun ottamatta harvinaisen selväksi, eikä ottelusta näin ollen muodostunut kunnollista taistelua voitosta. Punanutut jatkoivat täten matkaansa ”Rautaliigan” välieriin selvällä kotivoitolla maalein 9-2 (3-1, 3-1, 3-0).
RSS ATOM